-
Kotona
Saariselällä tuli se viimeinen aamu, kun tavarat pakattiin autoon. Siivottiin mökki, että seuraavien on mukava tulla. Katse vielä viipyilee maisemassa. Kiilopään huippu siintää kauenpana, utuisena. Näihin maisemiin ei koskaan voisi kyllästyä. Sanotaan kelopirtille heipat ja lähtö kotia kohden. Ikävä on jo nyt. Ollaan oltu jo kotona jonkin aikaa. Muistoissa kuljen polkuja tunturissa. Muistot, kun yhdessä istumme nuotiolla. Ei minnekkään kiire. Muistan, kuinka kirkasvetiset purot solisee ja laulaa. Yötönyö valaisee sisälläni vielä pitkään. Kotiin on hyvä tulla. Kukat ovat parhaimmillaan ja täälläkin on kaunis kesä. Erilailla kaunis. Yhtenä Heinäkuisena päivänä päätimme vihdoin pitää lettukestit. Juhannuksena vatsa ei enään näitä herkkuja vetännyt. Lapin mökillä oli tarkoitus kodassa herkutella letuilla. Ei, millään ehtinyt…