• Reissuja/Matkoja

    SUNNUNTAI AJELUA HOLLOLASSA

    Harvoin tulee ajeltua ” Isolle kirkolle ” kotikunnan historialliseen keskustaan. Sunnuntai oli niin kaunis, juuri sopiva pienelle ajelulle. Etelä – Suomen sanomista ( Etlari ) luimme tarinaa talomuseon alueesta. Pysähdyimme Hollolan keskiaikaisen Pyhän Marian kirkossa. Siinä se seisoi kauniina ja arvokkaana, monenlaista nähneenä. Kellotapuli toimii porttina kirkkomaalle. Kurkistimme kirkkoon sisälle ja ihastelimme kaunista sinistä lyijylasimaalausta. Kuinka kauniisti auringon valo siivilöityi ikkunasta sisälle. Matka jatkui museolle. Ensin tutustuimme laajaan vanhojen esineiden näyttelyyn. Näyttelyn teema oli ”Pirttielämää.” Nähtävillä oli kaikenlaista maatalouteen ja kotitalouteen liittyviä esineitä. Minä ihailin käsitöitä. Pitsein koristeltuja lakanoita. Kirjottuja pöytäliinoja. Naisten vaatteita ja olipa korissa keskeneräinen neuletyökin. Kaikki tehtiin siihen aikaan itse. Tuvassa oli erikseen naisten ja miesten puoli.…