Reissuja/Matkoja

Viikonloppu Naantalissa

Reilu viikko sitten vietimme viikonloppua Naantalissa. Majoituimme kylpylässä. Kirjoitukseni tulee myöhässä. Helle on tuntununut koko kehossa. Tuntuu kuin sormenpäistäkin olisi hiki pirskahdellut, eikä tehnyt mieli kirjoitella. Sinä viikonloppuna oli myös helteistä.

Perjantaina myöhäisenä iltapäivänä olimme perillä. Siitä on jo vuosia, kun olemme olleet täällä. Huoneemme sijaitsi meren äärellä. Maisema avautui merelle. Pienen kapeikon jälkeen alkoi aava meri. Rannassa oli pieni huvivene satama ja uimaranta. Oikealla puolella kylpylä. Pääasia matkallemme oli viikonlopun venemessut. Sinne siis lauantaina.

Vielä ehdimme nauttimaan kylpylän ihanuuksista. Paras oli ulkoallas näin kauniina kesäpäivänä. Tunnelma oli kuin etelänlomalla. Altaan ympärille istutettu kasvillisuus toi etelän tunnelmaa. Minusta toiseksi paras elementti oli turkkilainen höyrysauna. Siellä lihasjumit sulaa. Aivot saa laittaa narikkaan ja olla vaan turhia miettimättä.

Päivä oli ollut pitkä. Ajotunteja monia takana. Kylpylä iltäpäivän jälkeen nälkä yllätti. Päätimme käydä italialaisessa ravintolassa. Katso, miten herkullinen suuri pizza. Kyllä oli maukasta. Minä olen hullaantunut kaikenlailla maustettuihin oliiveihin. Ne olivat kruununa pizzan päällä. Pienempikin annos olisi ollut riitävä. Kerrankos, sitä kylpylässä ollaan. Nyt nautitaan. Lasissa meillä oli italialaista olutta. Penmeän makuista, kullankeltaista.

Huoneeseen matkalla ohitimme ihanan kirsikkapuiston. Hotellin pihapiiri oli kokonaisuudessaan kaunis ja hienosti suunniteltu. Meren läheisyys tuo mieleen myös etelän reissujen lämpimät illat. Tuntuu uskomattomalta, että oltiin Suomessa. Näin lämmintä Toukokuun loppua en muista. Nyt uni maistuisi. Huoneessa tuntui aika lömpöiseltä. Ilmastointi ei oikein viilennä. Ei se mitään parvekkeen ovi auki ja hengitellään merisäätä.

Jatkan vielä tämän viikonlopun kuulumisia. Jaksatko viettää viikonloppua meidän kanssa?

Mervi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *