Urupää tunturi

Torstai aamu Juhannuksen aatonaatto. Aamu oli aurinkoinen ja viimeisen aamukahvi kupillisen nautimme kuistilla tunturimaisemassa. Eväitä pakattiin reppuun: kahvia, voileipiä, korvapuusteja, energiajuomaa, vettä ja suklaata voimia antamaan. Kaunispää on Urupään naapuritunturi, mutta emme ole koskaan käyneet siellä. Nyt korjataan tilanne ja lähdetään matkaan. Matkan alussa kiipesimme kohti Kaunispään huippua. Kauniissa keväänvihreässä tunturikoivikossa. Kuljimme hiljakseen voimia säästäen. Matkaa kertyisi 16 km.

Tunturit kukkii tähän aikaan vuodesta. Ihania hentoja tunturikukkia. Vielä nupuillaan, odottaen auringon lämpöä jaksaakseen avata kauniit vaaleanpunaiset kukkansa. Eihän se minun matka joudu, kun on niin paljon ihasteltavaa.

Laskeudutaan Kaunispäätä alaspäin moottorikelkkareittiä. Vielä on helppokulkuista. Ja alaspäin. Aina vaan alaspäin. Sitä ei vielä tiedä, millaista kulkureittiä on edessäpäin. Riski on aina otettava. Kulkea luonnon ehdoilla.

Avaraa maisemaa. Näkyy kauas. Tuolla kaukana olevan tunturin puuraja näkyy selvästi. Mekin kuljemme puurajan yläpuolella. Askelten alla vain kuivaa rapisevaa varvikkoa. Tunturimaisemaa. Hiljaista ja kaunista. Kaukana alhaalla näkyy kuru, josta alamme nousta kohti Urupään huippua. Vielä on matkaa.

Poro! Valkoinen poro. Ensin se pysähtyi tuijottamaan meitä. Se on aika utelias eläin. Se kai kuunteli meidän repuun kiinnitetyn kellon ääntä, vaikka karhukelloksi sitä kutsumme. Äkkiä poro lähti juoksien pois.

Tunturia alemmas kuljettuamme saavuimme tunturikoivumetsään. Kaunista ja vihreää metsää. Koivut, niin erilaisia kuin Hämeessä. Ne on pieniä sinnitteijöitä karussa ilmastossa. Lapin maassa. Kesä oli kuitekin jo täällä. Ai, mistä tiedän? Käki kukkui ihan koko ajan koivikkometsässä. Se vain kukkui ja kukkui kesänriemua rinnassaan.

Välillä tutkitaan kompassia ja karttasovellusta. Oikeilla jäljillä ollaan. Ennenkuin päästiin Urupään rinteitä nousemaan ylös tuli esteitä maatkaan. Minä jo ylhäältä huomasin, että kosteikko näkyy alhaalla. Kyllähän siitä talvella moottorikelkalla pääsee, mutta nyt joutuu kiertämään. Ei se, niin paha ollutkaan. Muutamia rämepaikkoja kierrettiin. Kuivin jaloin päästiin kipuamaan kohti Urupään huippua. Kahvitauko ennen ylöspäin menoa oli paikallaan.

Ylöspäin ja ylöspäin. Maisemat ovat huikeita. Helppo kulkea, vaikka vähän puuskuttaa ylös nouseminen. Täytyy välillä pysähtyä ihastelemaan.

Huipulla. Huippu on nyt saavutettu. Taivas on pilvien peitossa. Jokunen tippa satoi vettäkin. Ei onneksi kastellut. Hieno tunne olla tunturin huipulla. Pieni ihminen äärettömyydessä.

Urupään toiselta puolelta laskeutuminen oli haastavampaa. Varjoisassa tunturikurussa oli vielä luntakin. Vitsailimme, että nyt on Juhannus säät kohillaan. Näimme pari suurta porotokkaa ja pieniä suloisia vasojakin. Matkaa sai kulkea varovasti ja sovitella askeleitaan kivikossa. Hitaasti, mutta varmasti. Kivikossa kulkiessa tuntuu, että matka pitenee. Vaikka kilometrit ovat samat kuin kartta näyttää.

Poikkesimme Joikun kodalla. Siellä oli kaikki paikat kiinni. Ilmeisesti se on vain tilauskota. Tapasimme porofarmin poroja. Ne olivat vähän resuturkkeja. Pitäähän se kesäpalttoo vaihtaa. Nautimme loput kahvieväät huilatessamme, sillä matkaa Kaunispäälle oli vielä melkoisesti.

Matka jatkui kaunista ja helppoa metsäpolkua. Kilometrit alkoivat tuntua jo jaloissa. Pysähdyimme puron varrelle ja kuuntelimme sen kaunista solinaa. Jossain ylempänä oli varmaan sen alkulähde. Arvelimme sen laskevan palo – ojaan. Ihanaa kirkasta tunturipurovettä.

Polun varrelta löytyi metsälampi. Metsän saartama. Puiden heijastukset pinnallaan. Matala lampi. Vähän suoperäiset rannat. Hiljaista. Metsänrauhaa. Alukuperäinen suunnitelma oli mennä palo – ojan kodalle paistamaan makkaraa, mutta polku olisi kiertänyt taaksepäin ja sitten taas takaisin Kaunispäätä kohden. Päätimme syödä makkarat seuraavana päivänä ja jatkaa matkaa. Matkaa oli vielä, vaikka loppusuora tai mäki olisi jo menossa. Jalat olivat ihan tönkkönä. Ehkä oli näin ensimmäiseksi päiväksi liian raju reissu. Hetkeäkään en kyllä vaihtaisi pois.

Voit vain arvata, kuinka ihanaa oli istua saunan löylyissä ja oikoa jalkoja lämpimässä? Ihana päivä kuitenkin. Paljon nähtiin Lapin villiä luontoa. Nautittiin hiljaisista metsäkahvi hetkistä. Maisemat kauniita, että ne saivat palan nousemaan kurkkuun. Porot omassa maisemassaan. Keskikesän valoisuus. Ei siis kiirettä luonnosta pois, sillä yötä ja pimeää ei tule.

Jaksoitko kulkea 16 km kanssamme Urupään kierroksella. Kiitos matkaseurasta.

Tule mukaan Mervin ja Paulin tunturireissulle.