Saariselkä

Yhtenä lomapäivänä aloitimme retken kiipeämällä ensin Kaunispään huipulle. Sieltä oli tarkoitus laskeutua kohti Palo- ojaa. Aikamme oli rajallista, koska oleilumme täällä rajoittui kolmeen koko päivään ja hervottoman pitkiin ajomatkoihin. Oli vain pakko päästä Lapin rauhaan nollaamaan ajatuksiaan. Maastossa patikoidessa unohtuu kaikki muu. On vain luonnonrauha, kauneutta ja äärettömät tunturit. Vain me kaksi, sillä turistikausi ei ole vielä alkanut.

Polkua riitti huipulle asti. Mikäs tässä on kulkiessa kauniissa säässä. Sininen taivas ja aurinko helottaa. Tuuli humisi aukella tunturinrinteellä. Paljon kaunista katsottavaa. Sininen, kirkas, viehättävä pikkuinen lampi. Pysähdyin sen rannalle ihailemaan sen suloisuutta. En tiedä, minkä nimisiä nuo pyöreät ruohotupsukat ovat lammessa? Niitä on useimmissa kosteikoissa. Hauskoja!

Kokonainen tokka poroja. Niitä oli vielä enemmäkin. Nekin ovat kesäisin mielellään tunturissa vilvoittelemassa ja sääskiä paossa. Emme olleet koskaan nähneet näin läheltä ja paljon. Niillä oli mukana myös pikkuisia vasoja. Katso myös maisemaa. Tuntureita näkyy silmän kantamattomiin. Täällä vaan on niin ihana olla.

Tästä lähtee meidän oikopolku. Oikaisee merkityn reitin mutkan. Polulla on mukavampi astella, kuin kivistä reittiä. Eihän tämä reissu joudu ollenkaan, kun pysähdellään ihastelemaan maisemia. En muistanutkaan, kuinka kaunis on Lapin kesä ja vihreä. Olemme kokeneet ruskaa, talven, kevään ja kauan sitten myös kesän. Mahtava olla taas kesällä täällä. Kaunispään kainalossa, kun laskeudumme tunturin toiselle puolelle. Hitaasti, mutta varmasti.

Kukas se siellä luuraa? Vaivaiskoivujen katveessa. Ei sinne paljon voi piiloutua, kun mies on melkein pidempi kuin koivikko. Löysinpäs sinut. Matka jatkuu. Alaspäin mennään. Aurinko kuumottaa ja on pysähdyttävä juomaan useasti. Energiajuoma on nyt tarpeellista. Tänään päivä on lämpimämpi kuin eilen. Onneksi meillä ei ole kiire minnekkään.

Metsästä löytyy kaikenlaista. Suuren vanhan petäjän oksanhaarassa oli tukevarakenteinen pesä. Mietin sen olevan isokokoisen linnun rakentama. Nyt siellä oli hiljaista. Se saattoi olla jo viime vuotinen linnunkoti. Sitä ihmeteltiin hetken, miten taitavasti se oli rakennettu. Tuulisia ja sateisia päiviä kestämään. Tässä välissä juomatauko ja matka jatkuu.

Varjopaikkoja etsimässä. Kyllä tämä lämpö alkaa tuntua ropassa. Hetken päästä taas jatkamme alaspäin.

Jaksamme kiinnittää huomiomme luonnon muokkaamiin taideteoksiin. Miten tuohonkin on muodostunut tuollainen kummallinen pahkura? Varmaan vuosien tuoma oikku kesken kasvukauden. Säät ovat niin vaihtelevat ja ankarat.

Vihdoinkin kodalla. Keidas. Kengät potkaistaan jaloista ja varpaat saa tuuletusta. Reput penkille ja itse istutaan viereen. Kaivellaan repuista eväät. Nautitaan levosta.

Nuotio luo pehmeää valoa kodan hämärään tunnelmaan. Odotellaan makkarahiilosta ja hörpitään kuksasta kahvia. Hiljaisuus! Ei kuulu kuin palavien koivuhalkojen ritinä. Lounasmakkara maistuu. Juustomakkara, kuumaa pursuavaa juustoa. Kielen poltavaa. Retki tuntuu täydelliseltä.
Hyvän ajan lepäiltyämme lähdemme paluumatkalle. Sama reitti takaisinpäin. Matka onkin nyt puuduttavan pitkää nousua kohti Kaunispäätä. Viimeinen etappi mökki. Jotenkin tauosta sai uusia voimia. Lippu korkealla matka taittui nopeammin kuin tullessa. Syksyisellä säällä meno ei olisi ollut, niin voimille käyvää. Nyt kyllä täytyy tunnustaa. Tuo ihana auringon liika lämpö saa joka solusta hien pintaan. Erilainen kesäretki tämäkin. En vaihtaisi tätä päivää elämästäni pois.
Sitten aikanaan pääsimme mökille. Saunassa sulattelimme kipeitä kopiamme.
Pääsitkö retkelle mukaan? Astitko helteisen sään? Tunsitko, kuinka hikistä oli matkanteko? Maistuiko sinulle energiajuoman viileys ja virkistäva maku? Lepäsitkö kodassa kanssamme? Tunsitko tunturien kutsun?
Kiitos jos elit tämän blogin myötä kansamme helteisellä retkellä Kaunispään kainalossa.
Mervi