Reissuja/Matkoja

SAARISELKÄ

Lauantai 3.6.-23 Heräsimme viimeiseen lomapäivän aamuun. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Tänään lähdimme lyhyelle reitille, koska huomenna pitkä automatka edessä kotiinpäin. Iloisin mielin valoisana aamuna suunistimme pollulle kohti Piispanojaa ja sieltä Prospehtorin vahan kaivoksen ohi takaisin Saariselälle. Käännyimme Savotan Sannin kahvilalta metsätielle. Seutu oli helppo kulkuista. Silti jaloissa tuntui viikon kilometrit. Pysähdyimme ihastelemaan kirkasvetistä metsälampeä. Lampeen heijasteli kaunis poutapilvinen taivas. Vihreät metsänpuut ja minä.

Vielä vähän matkaa taivalta Piispanojalle. Ojan rannalla oli kaunis taukopaikka. Kyllä välikahvit maistui taas hyvältä raikkaassa ulkoilmassa. Katselimme puron juoksua ja kuuntelimme veden hiljaista lirinää. Huomasimme linnun rantavedessä. Emme tunnistaneet sitä. Jokin kahlaaja se oli. Pitkät hoikat koivet ja pitkähkö nokkakin. Se oli aamukylvyssä. Olimme ihan hiljakseen. Se ei huomannut meitä. Sitten se nousi rannalle sukimaan itseään ja taas kylpyyn. Varmaan se aisti meidän läsnäolon, kun lennähti pois. Se lensi matalalla ihan läheltä. Olipa mukava ohjelmanumero.

Puron solina rauhoittaa mieltä ja on kaunista katseltavaa. Se kiirehtii eteenpäin. Ties minne. Meillä ei ole kiire mihinkään. Koko päivä aikaa.

Polku jatkui halki ihanan metsän. Muistimme ennestään tämän metsän kauneuden. Olimme eräänä talvena hiihtäneet täällä ja patikoinneet myös. Katso tuolla oikealla on kauniita kivimuodostelmia. Ne ovat kuin metsänsohvia ja houkuttelevat istahtamaan. Istuimme siinä tovin. Kuuntelimme siinä hiljaista metsän huminaa. Mitään muuta ei kuulunut. Taivas oli sininen. Ei yhtään sadepilviä ollut näkyvissä.

Metsässä kasvoi paljon uljaita aihkimäntyjä. Ikiaikaisia. Niitä täytyy aina päästä halaamaan ja kuuntelemaan. Kuiskiiko se jotain minulle? Karhea sen runko on poskea vasten. Huikea puu se on. Kunnioitan sen kauneutta ja korkeaa ikää.

Lunto muovaa merkillistä taidetta. Ikäänkuin joku kuuluisa kuvanveistäjä olisi käynnyt jättämässä vestoksiaan sinne ja tänne. Huomaatko tuossakin oksalla istuu puinenlintu? Mikähän lintu se mahtaa olla? Olisiko se vanha harmaa naakka lepuuttamassa siipiään? Ehkä.

Matkalla poikkesimme Prospektorin kaivoksella, josta etsittiin kultaa 1902 luvulla. Kultaa ei löytynyt. Rahaa kului turhaan kaivosen ylläpitoon.

Vielä on muistona jäljellä vanhoja työvaunuja kiskoillaan ja puiset kottikärryt. Rankkaa on ollut sen aikaisissa kaivoksissa työskennellä, kun kultaakaan ei löytynyt.

Kaivoksen nuotiolla paistoimme viimeiset makkarat. Minun makkarakiintiö alkaa olla täysi. Seuraavalla kerralla vasta Juhannuksena. Tulipaikkalla tapasimme Turkulaisia retkeilijöitä. Heidän kanssa juttu luisti ja kuultiin monia Lapin tarinoita. Hauskaa oli myös heidän letunpaisto. Ensimmäiset lenti jänkhälle, ehkä poroille maistuisi. Heh! Kyllä se paistaminen alkoi sujua ja letut paistuivat oikein kauniiksi ja pitsireunaisiksi. Meillekin olisi riittänyt, mutta oma maha oli täysi eväistämme. Mökillä odotti jälkiruoka. Hillapossumunkit ja kuumaa kaakaota. Ehkä vähän rommilla terästettyä. Parasta oli päästä kuistille herkkujen ääreen. Sää oli tuuleton ja suhtellisen lämmin. Tälläistä tämän kertaisella Lapin reissulla. Uupuneita, mutta onnellisia.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *