Repovedellä

Lokakuisena harmaana aamuna lähdimme Repovedelle patikomaan koko päiväksi. Emme ole koskaan käyneet täällä. Reitiksi valitsimme n. 8 km matkan. Tervajärven ympäri. Ajateltiin sen olevan sopivan pituinen. Jalat jo ehkä Lapissa tottuneet tuon pituiseen reissuun. Ei, muuta kuin matkaaan.

Miltäs täällä näyttää? Polkua ylöspäin, kivistä ja korkealle. Heti kai otetaan mehut pois.

Kaunista järvimaisemaa. Kirkasta vettä. Hiekkaranta kesällä uimaan menijöille. Saa sitä nytkin pulahtaa virkistymään viileään veteen. Ei ole minun juttu. Hieno retkipaikka.

Hauskan näköinen koivurykelmä. Juuri ja juuri mahdun koivujen keskelle hassuttelemaan. Takana nousee taas kivinen polku. Kuinkahan korkealle mennään? Sinne taas kiivetään. Väistellään kiviä ja puunjuurakoita. Ollaan kuin kuntosalilla. Jyrkästi näyttää nousevan. Katsotaan, minne polku johtaa?

Ihastellaan metsän aluskasvillisuutta, vihreää sammalta kaikkialla. Ei olla nähty tälläistä sammalmetsää. Koko metsä on vihreän sammaleen peitossa. Tuli mieleen, että aina löytyy vihreää. Kohta puut seisovat tummina ja lehdettöminä. Sammaleen vihreys säilyy, kunnes lumi peittää maan. Vähän tasaisempaa polkua tässä mennään.

Taas kiivetään. Onneksi on neljä raajaa käytössä, jotta saa varmemman otteen kiipeilyyn. Pistää puuskuttamaan

Tämän polun huipulla. Tasaisen sileää kalliota. Tämä kiipeily kannatti. On kaunista. Helppo kulkea ihastelemassa. Mietityttää, millainen on alastulo täältä?

Kallion päältä löytyi varvikkoa. Varvut olivat ruskalehdissään. Kaunista punertavaa loistoa. Ruskaa voi löytää täältä eteläisestä Suomestakin. Näköjään.

Pitkän taivalluksen jälkeen löytyi evästelypaikka. Paljon takana polkuja. Ylös, alas, kivikoita, juurakoita. Todella haastellista. Täytyy pitää vain lippu korkealla. Maisemat ovat kyllä huikeita. Nyt on tankkauksen aika, jotta saamme energiaa jatkaa matkaa. Aamupalasta on jo aikaa. Tässä huilataan ja tujotetaan kaunista järveä. Sää tuntuu vähän viileältä. Tuulenvire käy järveltä. Lämmittävää kahvia ja tuhdit voileivät. Hyvä ja kannustava seura myös piristää.

Taukopaikan järvimaisema on, niin kaunis. Järvi on jokaisena vuodenaikana ihana. Kesän vihreyden jälkeen saamme nauttia puiden pukuloistosta. Rannan kaislat huojuu vihreinä, kunnes nekin kellastuu. Pieni tulenvire saa veden pinnan väreilemään. Ollaan vain ihan hiljaa ja uppoudutaaan maisemaan.

Kahvittelun jälkeen katsellaan, minne sitten? Tuostapa lähtee tasainen polku järveä seuraillein. Kukaan ei tiedä, millaista maastoa on edessäpäin. Sinne mennään. Puiden pudonneet lehdet kahisevat polulla astuessa. Metsässä tuoksuu syksy.

Taas on noustu korkealle. Kaukana alhaalla siintää Tervajärvi. Hiukan hirvittää katsoa tuosta kuilusta alas. Komeeta kalliota on. Pitkät, kapearunkoiset männyt kurkottelevat kohti valoa. Keltainen koivujen ruska hehkuu auringossa.

Mieheni on kiivennyt vieläkin korkeammalle. Ihan huipulle asti. Rohkeutta. Melkein sanon, hui tule jo pois sieltä!

Naamiohuveja metsässä.Ihanaa villavaa, harmaata naavaa kuusissa roikkumassa. Sekä, minun naavaparta. Heh!

Järven ylitys tukevaa siltaa pitkin. Olemme nyt puolivälissä matkaa. Toivoisin vielä hetken levähdystä nuotiolla. Sitten taas jaksaa jatkaa. Pilvinen aamu on vaihtunut valoisampaan iltapäivään. Saamme nähdä auringon pilkahduksia. Silloin ruskan värit ovat kauneimmillaan.

Nuotiotulilla vihdoin. Puiden pilkkomiseen tarvittiin raakaa miesvoimaa. Puut olivat pitkiä rankoja. Nyt kuitenkin nuotio palaa iloisesti lämmittäen. Pitäähän se koko päiväretkellä yhdet makkarat käristää.

Nuotipaikan ihanaa maisemaa.

Voi, jestas! Tänne taas kivettiin. Nyt ollaan varmaan korkeimmalla kukkulalla. Puskututtaa ja urheilujuomaa kuluu. Tämä maisemien ihailu on kuin palkinto vaivalloisen kiipeämisen jälkeen. Tässä vaiheessa jalat huutaa lepohetkeä. En ole edes jaksannut laskea, montako nousua ja laskeutumista on ollut? Hyvin monia. Hiljennytään tänne kauniiseen maisemaan. Puuttuu vain Finlandia hymni.

Olemme nyt kallion alapuolella. Tuolta jostain polku tuli alaspäin. Kyllä oli rankka. Ei enää olisi jaksanut suunnitella mihin koloon jalkansa asettaa kivikossa ja juurakossa. Polku vietti tosi jyrkästi suoraan alas. Hyvä se nyt on katsella täältä alhaalta ylös kalliolle. Ehkä tuntee jonkinlaista ylpeyttä selviytymisestään. Lapissa ei koskaan ole tullut tälläistä laskua vastaan. Vielä!
Parkkipaikka ei enää ollut kaukana ja ajateltiin vaikeimpien maastojen olevan ohi. Mitä,vielä? Polku hävisi kokonaan ja edessä oli massivinen kiviröykkiö. En tiedä, miten siitäkin selvittin. Mahallaa, kontaten, nelinkontin, kyykyllään kaikki mahdolinen raajojen käyttö sallittu.

Retki täytyy päättää positiiviseen kauniiseen kuvaan. Reissu oli melkoinen kokemus. Ehkä opimme, ettei luonto ole pelkää siloista kalliota tai suoraa polkua. Se kuvaa myös elämää. Risuja ja rakkautta elämän poluilla. Luonto on mahtava. Ihmistäkin mahtavampi. Kunnioittaen kuljemme sen rosoista tietä ja välillä kauniita rantapolkuja. Luonto ottaa menetetyn itselleen ihmiseltä kysymättä.
Käykää toki Repoveden maisemissä. Sieltä löytyy lyhyempiäkin polkuja ja huikaisevia maisemia.
Mervin ja Paulin metsäretket