Perinteinen retki Lapakistoon

Haluaisin kertoa teille kauniin lämpimästä Syyskuisesta aamusta. Muistella yhdessä, kuinka mahtavia oli Syyskuun päivät. Tuona aamuna oli kuin Heinäkuu. Polku vie meitä eteenpäin. Kohta poiketaan polulta metsään.

Metsäpolku seuraili kauniin sinisen Pitkäjärven rantamailla. Taivas oli sininen ja aurinko paistoi. Se sai järven näyttämään siniseltä liplatukselta. Minua hieman jännitti, koska tiesin kallion jyrkkenevän kohta. Olimme vain kerran kulkeneet tätä reittiä ja silloin olin mennyt ylös nelinkontin. Nyt aioin suoriutua paremmin.

Mahtavan upeita kalliomuodostelmia. Huippu on jossain tuolla ylhäällä. Ihminen näyttää täältä alhaalta pieneltä tuon kallion juurelta katsoen. Näkymä saa hiljentymään luonnon moninaisuuden rinnalla.

Pitkäjärvi jäi taakse. Selvisin ylös kallion näköalapaikalle. Siellä oli tauonpaikka. Kahvia ja reissumies voileivät. Puhtia riittää taas jatkaa eteenpäin. Rauhaisaa mäntymetsää. Hiljaista. Ei kuulu tuulen huminaakaan metsän puidenlatvustoissa. Mikä, parhainta. Hytysen ininää ei ole myökään kuulunut. Täällä on ihana kuljeskella ja unohtaa maailman melskeet.

Pysähdymme Ahvenlammelle juomataukoa pitämään. Ihastellaan lammempinnalle heijastuvia valkoisia pilvilampaita. Sininen ja valkoinen. Olemme kahden. Muita ratkeilijöitä ei näy.

Yhdessä.

On meillä seuraakin. Lammella uiskentelee vesilintuja. Ne uivat kaukana, ettei niitä tunnista. Sulavasti ne soutavat pikin lammenpintaa. Välillä sukeltavat pinnan alle ruokaa etsien. Linnut, eivät meistä piittaa. Ne kokevat olevansa turvassa. Olemme hiljaisia kulkijoita heidän kotilammen rannassa.

Katsoessani tätä maisemaa. Se ihan herkistää ajatuksia. Ajatuksia kaikesta kauniista. Pieneltä kallionkielekkeeltä, voi hyvin nähdä veden kirkkauteen. Tohtiiko ihminen edes sukeltaa lampeen, ettei riko sen pinnan kauniita heijastuksia.

Retti jatkuu sileillä kallioilla ja jäkälämetsässä.

Kohti kalliojärveä, jossa saamme levähtää. Vielä on polkua jäljellä ja pitkospuitakin. Kivinen reittikin ennen taukopaikkaa. Mikäs täällä on kuljeksia, luonnonrauhan ympäröimänä. Ei tule edes kelloa vilkuiltua. Olkoon, mitä on. Me olemme täällä kellonajoista kaukana. Ei kiirettä.

Siinä se on, Kalliojärvi. Vielä muutama askel ja olemme taukopaikalla. Niin, kaunista taas. Näitä maisemia on vain pysähdyttävä katselemaan. Haaveilemaan! Toivomaan kesän jatkumisesta, vaikka on jo Syyskuu. Tänään ei ajatella , mitään räntäloska kelejä. Nautitaan vain tästä ihanasta päivästä.

Tuohon kohta istahdan lepäämään. Huomaatko, meillä on myös koira seuraa? Se olikin mukava koira. Ilonen touhukas, hännän heiluttaja. Meitä se ei vierastanut yhtään. Nuotion savusta se ei yhtään tykännyt ja kipristeli kuonoaan hauskan näköisesti.

Makkarat on syöty. Kohta jatkamme matkaa viimeiselle etapille. Tällä kertaa saimme nuotion syttymään ilman manauksia. Aina täällä on melkein tuulista. Tuuli riepoo pitkin pitkää järven pintaa. Nyt oli tuuletonta ja lämmin kesä/syyspäivä. Sitten, vaan polulle.

Metsänantimia! Punaisia puolukoita. Maistoin, hyh ei vielä kypsiä. Vähän happamankarvaita. Vielä niiden täytyy kypsyä auringossa meheviksi. Pitää malttaa ja odottaa.

Hei, minä täällä! Pitäähän, se joskus itselleen raamit laittaa. On, niin hieno kelottunut käkkyrä. Sopii hienommankin taulun kehykseksi. Metsästä löytyy monenlaisia aarteita.

Viimeiset retkikahvit Sammaliston rannalla. Kipusimme ylemmäksi retkipaikalle. Sieltä oli hienot maisemat. Maisema näytti hienolta maalaukselta. Tuuli oli hiljaa. Vedenpinta tyyni. Metsän ja pilvien heijastukset vain tyynessä vedessä. Tämä on yksi maailman kauneimmista kahvittelupaikoista.

Mitä, mies haaveilee? Katse kaukana lammen takana tai tyynessä maisemassa? En häiritse häntä. Jokainen tarvitsee oman haaveilupaikkanasa.

Vielä viimeinen katse näihin upeisiin maisemiin. Nämä muistot säilyy mukana elämän pyörityksissä. Voimavarana!

Kiitos, jos jaksoit kulkea kansamme Lapakiston maisemissa. Tänä kauniina, lämpimänä päivänä. Silloin luontokin on kauneimmillaan.

Mervin ja Paulin metsäreissut