NORPPAPOLULLA

Nyt on aika istahtaa kirjoittelemaan ja kuunnella Lokakuun tuulen tuiverrusta. Muistot palaa Syyskuun viimeisen viikon keskiviikkoon. Sää oli vielä lämmin. Aurinko suostui näyttäytymään harvakseltaan. Juuri sopiva patikointi sää Puumalan Norppapolulla. 11 km edessäpäin.

Reitti oli meille ennestään tuttu aikaisemmilta retkiltä. Muistot kuljettaa meidät aina takaisin näihin Saimaan rantamaisemiin. Meillä oli mökki täällä ja mökkielämä kultaa ihanat muistot. Se on tuo kirkas vetinen Saimaa, metsän hiljaisuus ja rauha. Polut seurailee järven rantamailla. Aurinko sihtaa jostain pilviverhon takaa ja heijastelee tyynen järven pinnalla.

Jylhät kalliot vartioivat järveä. Ylhäällä kalliolla seistessä järvi on kaukana alhaalla. Tuntee itsensä kukkulan valloittajaksi. Reunalle ei uskalla mennä. Pudotus on niin korkealta. Kaunista. Luonnon muokkaamaa maisemaa jo aikojen alussa.

Tässä on ihmisen hyvä olla. Korkealla. Allapuolella ääretön järvi. Saimaa meri, niinkuin paikalliset sitä kutsuvat. Istua ja olla vaan. Siirtää huolet pois mielestä. Uppoutua omiin ajatuksiin ja unelmiin. Sisäistää luonnon kauneus ja olla osa siitä.

Lehtipuut ovat vielä vihreitä. Polulla on muutamia tuulen lennättämiä lentiä. Ne kahisevat mukavasti askeleiden alla. Mustikanvarvut ovat saaneet ylleen punaiset ruskalehdet. Mättäissä näkyy muutamia marjojakin suuhun pantavaksi. Vähän ne ovat vetisiä, mutta maku on säilynyt. Olisin odottanut ruskanvärejä enemmänkin. Syyskuu on hellinyt meitä lämpöisillä päivillä, eikä kylmä ole päässyt muuttamaan luontoa värikkääksi.

Metsämaisema vaihtelee jyrkistä kallioista valkohiekkaisiin rantoihin. Kohtaamme kaksi vastakkain olevaa kivenjärkälettä. Polku kulkee niiden keskeltä. Näyttää salaperäiseltä. Vähän hämärältäkin, sillä aurinko lymyilee tällä hetkellä pilven takana. Uskaltaako tuosta mennä? Turvallisesti kuljemme toisenlaiseen metsään kiviportin keskeltä.

Aurino peilaa järven pinnalla. Näyttää siltä kuin se olisi pudonnut järveen, mutta se vain kujeilee. Luonnossa kokee, niin uskomattomia elämyksiä ja kokemuksia.

Hylätty vanha puuvene rannalle vedettynä. Pohjalla monen syksyn lehdet. Tarkkaan katsottuna voi nähdä vielä sen rakenteen, miten ennen veneitä tehtiin. Penkit ovat rojahtaineita. ” Ajanhampaat ovat niitä syöneet ”. Airotkin ovat johonkin kadonneet. Jollekin vene on ollut joskus tarpeellinen. Ehkä se on viennyt kalastajan turvallisesti järvelle. Kalastajan, joka on saannut järvestä jokapäiväisen elantonsa. Voi vain arvailla, mitä tapahtui, kun vene on nyt yksin ja hylätty.

Vielä täytyy jaksaa. Mielessä siintää nuotiotulet ja ruskeaksi, kuumaksi käristetty makkara ja jälkkärikahvit. Matka ei vaan edisty nopeasti, koska on niin paljon kaunista katseltavaa. Jalat alkaa painaa aina enemmän, mitä lähemmäs laavua kuljemme. Kohta olemme maalissa!

Kuinka nopeasti päivä kuluikaan. Kertaakaan en vilkuilut kelloa. Huomasin päivän olevan jo iltanpuolella. Horisontissa näkyi auringonlasku. Pilvenrajassa kauniin kullankeltaisena. Laulun sanat pitää paikansa: Saimaa on illalla kauneimmillaan ja tuulikin käy kaisloihin nukkumaan.

Saimme nauttia kauniista Syyskuun päivästä kauniissa maisemista.

Äkkiä huomaakin, että Lokakuu on saapunut. Syyslämpöiset päivät ovat muuttuneet koleuteen. Iltaisin saa yhä aikaisemmin sytytellä valoja. Öisin sade on rummuttanut kattolla. Tuuli kolistellut nurkissa. Aamusumu peittänyt tienoon harmaaseen harsoonsa.

Tänä aamuna mittari näytti pakkasta. Kaikestahuolimatta hyvää Lokakuun alkua ja käperrytään sohvan nurkkaan. Annetaan itselle lupa vain olla ja unelmoida omasta mielenmaisemasta.