Mustikkametsässä

Aamu oli hieman pilvinen. Aika lämmin, eikä hyttysiä näkynyt missään. Nyt oli hyvä aamu lähteä metsään, jos löytyisi mustikoita kerättäväksi. Otettiin mukaan suuri ja pieni ämpäri. Tuo suuri on varmaan liioiteltua. Kovasti kyllä kerrotaan, että metsä olisi täynnä mustikoita. Kohtahan se nähdään. Metsä alkoi ihan meidän takapihalta. Meno mustikka apajille oli kivikkoista kallionousua. Vielä ei löydy. Kallion koloista kerättiin marjaa ,että saatiin ämpärin pohjat peittoon. Täällä oli kyllä naapuri ehtinyt meitä ennen.

Vihdoin olimme ylhäällä kalliolla. Täältä ylhäältä näkyi joskus kaunis Vesijärvi. Puut ovat kasvaneet tiheäksi, ettei järvelle nähnyt. Täällä oli nyt tasaisempaa kulkea ja etsiä hyvää marjapaikkaa. Tässä ei näkynyt kuin pudonneita käpyjä. Liekö orava etsinyt ruokaa. No, niin mustikoita etsimään. Ihanaa oli kuljeskella metsässä. Mustipaikkaa ei vielä löydy.

Löytyipäs! Minä vielä etsin marjoja. Hyvä paikka löytyi minullekin. Täällä on jokunen aika ollut tosi paljon mustikoita. Jotkut, vaan ehtivät meitä ennen. Näkee ihan, että marjapoimuri on ollut työssä. Kyllä meillekin vähän riittää. Ensi kesänä ehkä ehdimme ensin. Tässä toteutuu toinenkin hyöty. Metsänrauha ympärillä. Ei kiirettä minnekään.

Kukahan metsämuori täällä kulkee? Minähän se olen. Mustikkakädet esittelyssä. Marjoja on poimittu. Tosiasiassa se suuri, punainen ämpäri oli liioittelua. Neljännes ämpärillistä oli marjoja kerätty ja pikku ämpäri lisänä. Nyt kotia kohti. Rankkaa alasmenoa kalliolta. Kieli keskellä suuta etsittiin askeleille sopivaa kivenkoloa. Peläten marjaämpärin kaatumista ,niinkuin joskus lapsena. Nokianmustat jaloissa oli hidastamassa tahtia. Hyvin kaikki sujui ja kotimatkalta löytyi vielä mustikoita.

Hei vaan! Kotona ollaan. Saappaat heitetty pois hikimäristä jaloista. Verkkarit ja muut metsävaatteet mytyssä. Eikun suihkuun. Sitten seuraa ikävin. Monet marjastajat ovat varmaan samaa mieltä. Alkaa roskien putsaus marjoista ja taas on siniset kädet.

Tässä meidän marjasaalista putsattuina. Kauniit mehukkaat marjat pakasterasioissa vlmiina. Saivat vähän sorkerihuntua päällensä. Vieläköhän jostain metsästä löytyisi mustikota? Ehkä? Nyt tuntuu selkä vähän jumiutuneen. Täytyy pitää pieni tauko. Ei se tuo marjastajan asento ole mitenkään ergonominen.

Päivä päättyi näin kauniiseen luonnon ilotulitukseen. Eikä varmaan tarvitse unta houkutella tai lampaita laskea nukahtaakseen. Aamulla herätään uuteen päivään. Mustikoita pakastimessa talven varalle. Se oli viimeinen mielikuva ennen nukahtamista.

Lähditkö kansamme marjaan tai saitko kipinän ja lähdit myös etsimään mustikoita? Kiva, kun olit meidän mukana. Mervin ja Paulin metsäretket