Määränpäänä Rumakuru

Juhannuspäivän aamu. Aurinko paistoi ja taivas oli sininen. Mihin mennään tänään? Kohti Rumakurua. Emme ole aikoihin käyneet siellä. Sieltä olisi kiva jatkaa matkaa Pessinlammelle, mutta kunhan ensin olemme Rumakurulla. Sitten matkaan. Polku oli yhtä kivikkoa. Nousua ylöspäin. Ihana sää antoi voimia ja iloista mieltä. Ylitimme muutamia tunturipuroja. Tämän puron yli päästiin siltaa kulkemalla. Joissakin ylitys tapahtui kiveltä kivelle hyppimällä. Kieli keskellä suuta, ettei saa märkää jalkakylpyä. Puronrannalla oli hyvä levähtää ja kuunnella veden solinaa.

Yhä ylemmäs tunturiin kiivetessä maisema näkyi kaukaisuuteen. Metsäinen vehreä maisema. Takana kaukaiset tunturit, jotka jatkuivat yhtenä jonona vierivieressä. Sää jatkui vain kauniina. Vaatetusta sai vähentää, niin oli lämmin.

Yhä ylemmäs kiivettiin. Ollaan jo ihan itsekin tunturimaisemassa. Näyttää ihankuin pilvet hipoisivat tunturin huippua. Tunsin itsenikin pieneksi täällä tunturin sylissä. Miten, voikin olla näin mahtava juhannussää? Tuntuu tosi mukavalta kylmien, sateisten säiden jälkeen.

Polku näyttää nyt hyvältä täällä ylempänä. Tuonne minäkin olen menossa. Vanhan muistin mukaan. Kohta lähdemme laskeutumaan Rumallekurulle. Ei ole tasaista kulkea enää. Laskeutuminen on jyrkähköä kivikkoa. No, katsotaan.

Sitten alaspäin kohti kurua. Tuolla alhaalla jossain on kuru. Vastapäinen tunturi näkyy jo. Siellä pääsemme levähtämään ja paistamaan makkarat. Vielä on hikinen matka kivikossa. Tapasimme erään pyöräilijän, joka oli samalla reitillä. Hän, kertoi ettei enään lähde polkemaan kivikoita. Meillä vielä matkaa. Pikkuhiljaa matka eteni, kivistä huolimatta.

Istuimme pitkän ajan Rumakurun nuotiopaikalla. Nautimme kauniista ympäristöstä ja lämpimistä auringonsäteistä. Lounaalla hyvin paistunutta makkaraa ja korvapuusti kahvit jälkkäriksi. Juhannus ja Lapin kesä parhaimmillaan. Tällä kertaa jäimme Rumallekurulle. Pessinlammen retki jäi nyt seuraavaan kertaan. Rumakuru ei ole oikeasti ruma, vaan kaunista kivirakkaa. Vihreäsävyistä lapinkiveä. Emme ole sieltä yrittäneet ylös, mutta eräät rohkeat tuttavamme kiipesivät sieltä pois. Pian olisi taas jatkettava matkaa kohti Kaunispäätä.

Mistä johtuu, että paluumatka tuntuu aina pitemmältä? Palasimme eri reittiä takaisinpäin. Reitti oli helpompi. Tasaista pyöräilyreittiä. Ehkä, kuitenkin on mielenkiintoisempaa kulkea tunturissa kivipolkuja. Pysähdyimme ihastelemaan sinistä metsälampea. Sen siniseen kirkkauteen heijastui valkoiset poutapilvet ja vihreä metsä. Maalauksellisen kaunis kuin taulu. Tuollaisen taulun haluaisin kotini seinälle. Maisema säilyy muistojeni mielessä ja tässä kuvassa ja blogikirjoituksessa. Aikanaan monien askelten jälkeen olimme vihdoin mökillä. Olipa huikea päivä.

Päivä ei tullut vielä päätökseen. Tai oli jo yö. Kipusimme kohti Kaunispään huippua. Oli valoisaa. Tuuli tuntui kylmältä. Tämä keskiyönaurinko oli koettava ja nähtävä. Täällä on taikaa. Lapin taikaa. Ei tätä osaa kuvailla, eikä kertoa. Täällä jää ihan sanattomaksi. Soisin jokaiselle tämän saman hetken ja kokemuksen. Jos, sinulla on mahdollista, niin käy Lapissa keskikesällä. Aurinko laskee vasta Heinäkuun lopussa seuraavaksi. Ei olisi malttanut lähteä nukkumaan ollenkaan. Oli kuin olisi elännyt sadussa.

Kiitos tästä upeasta Juhannus päivästä teidän kanssa. Nyt on aika yritää nukkua, että jaksaa seuraavana päivänä taas retkeillä.

Tervetuloa taas huomenna tunturiin Mervin ja Paulin retkelle!