Luttotuvalla

Syyskuun viimeinen Torstai. Aamuisin on ollut aikalailla arvontaa, minne lähdemme tänään. Sää ei näyttänyt kovin lupaavalta. Emme kuitenkaan haluneet mökkiin jäädä. Päätimme lähteä Palo – ojan kodalle. Sieltä olisi lyhyempi matka pois. Päästyämme hiihtokeskuksen parkkipaikalle tapahtui ihme. Sininen taivas kurkisti pilvien takaa ja aurinko tuli esiin. Ihanaa, nyt on hyvä hetki lähteä.

Luttojoen sivuhaara seuraili kulkuamme. Se näytti kauniin siniseltä. Vesi solisi ja lirisi pikku koskissa. Ruska maisema sen rannoilla. Miten tämän sanoisi, ihana. Kuulostaa jo kuluneelta sanalta, mutta tämä on vaan niin….!

Katsele kanssani näitä kauniita maaruskan värejä. Poseeraan kuin jonkin maisemataulun sisällä. Takana keltaista suota ja joki jossain rinteen alapuolela. Jotain olen sanomassa? Arvaat varmaan mitä? Ihanaa! En muista tarkalleen. Matka joutuu verkkaisesti, koska on niin paljon ihailtavaa.

Polkua riittää. Sää on kaunis ja päätämme kävellä Luttotuvalle asti. Ilmassa on syksyn raikkautta. Tuulee navakasti. Se ei haittaa täällä metsän siimeksessä. Mietitään, saako nuotiota syttymään tällä tuulella? Nuotiopaikka on aika avarassa maisemassa joenrannalla.

Enpä malta olla kuvaamatta polun vierellä kasvavia varpuja. Niiden keskellä tosi vaivaisia koivuja. Rungon kaarnat repeilleet. Katajat vihreinä ympärillä ja nuo pinkit varvut. No, niin täytyy jatkaa matkaa. Polkua on kohtuullisesti jäljellä. Ihmetellään, onko vielä pitkäkin matka? En tiedä, miksi tämä kyseinen polku tuntuu aina tosi pitkälle? Muistan kerran talvella, kun hiihdettin tätä rettiä. Jokapuolella oli valkoista ja pakkas aurinko paistoi hetken. Ja latua riitti.

Näihän siinä kävi. Savua pukkaa. Puut ovat varmaan kosteita. Savu kiertää pitkin kasvoja ja saa silmät vuotamaan vettä. Kaikenlisäksi tuulee vieläkin navakammin. Katsellaan pilviä. Sataako kohta?

Jipii! Nuotio syttyi. Lämmittävät liekit räiskyy iloisesti nuotiossa. Pian saamme hyvin paistunutta, rapsakkaa makkaraa. Retkeilijän lounas. Sinappia päälle ja siinä se on. Nautinto pitkän jotoksen jälkeen.

Niinhän se sade alkoi. Tällä kertaa säätiedotus piti paikansa. Melkein kellon lyömälleen sade alkoi ropista. Onneksi ehdimme syödä makkarat. Pakenimme tupaan jälkkärikahville. Tuvassa olikin lämmin. Joku matkaaja oli pitänyt tulia kamiinassa. Mukava siinä oli hörppiä kahvia ja kuunnella sateen ropinaa.

Pian sade lakkasi ja paluumatka alkoi. Saimme taas katsella kaunista luontoa. Varpuja ja niissä marjojakin. Lehtien pinnalla oli pieniä sadepisaroita. Ne näyttivät timanteilta.

Vielä pitemmälle tuntui paluupolku. Jalkoja alkoi jo painaa. Välillä tihutti, mutta ei häirisevästi. Pakko oli istahtaa kiville ja jouda voimaa antavat välikahvit. Kahvia ja pullaa. Fazerin sinistä myös aina mukana. Kyllä nyt jaksaa autolle asti. Vai jaksaako? Kyllä vain ja illalla saunaan.

Pääsimme melkein autolle kuivina. Huom melkein! Auto näkyi jo, kun saimme aika ryöpytyksen vettä niskaan. Tuuli kuljetti vettä kuin letkusta ryöpyten. Se sade ei kauan kestänyt. Päivä kuitenkin pysyttiin kuivina ja suuremmaksi osaksi paistoi aurinko. Tämäkin päivä oli hyvä retkeillä. Oliko sinustakin?

Kiitos, jos jaksatte olla meidän kanssa. Kiitos seurasta!

Mervin ja Paulin metsäretket