Koh Chang

Lähdimme hotellitaksin kyydissä tutustumaan lähikylään. Kyydin tarjoaa hotelli. Kylän läpi kulkee yksi pääkatu seuraten meren äärilaitoja. Kylän toisella laidalla kokoaa vuoristo, korkeine huippuineen. Tie kulkee kylästä kylään. Sivukaduilla oli siistin ja kotoisan näköistä. Asukkaat olivat paenneet varmaan sisätiloihin keskipäivän hellettä, niin hiljaiselta siellä näytti. Me matkaajat olimme liikkellä, hellettä uhmaten. Lämpö tuntui ihanalta Suomen lumen ja pakkasen jälkeen.

Lounasta oli kyllä tarjolla kaikenlaista. Jokaiselle jotakin. Siistejä ravintoloita kadun molemminpuolin. Valinnanvaraa löytyy, jos ei halua syödä hotellilla merenrannassa.

Me löysimme kivannäköisen leipomokahvilan. Johan se on välikahvinaika. Katto oli somistettu kauniilla päivänvarjoilla. Viehättävän näköinen sisustus. Siinä oli mukava istuskella ja seurata kadun liikennettä. Ihmisiä kiirehtimässä omille askareilleen ja ostoksille. Loma! Se on hieno sana. Ei kiirettä mihinkään.

Me herkkusuut tilasimme omenaruusukkeet ja kahvit. Kokista janojuomaksi. Enpä ennen ollut maistanut tälläistä herkkua. Omenaruusuke. Nimikin on hieno ja romanttinen. Tuosta reunasta maistoin varoen. Se vei kielen mennessään. Ei liian makeaa. Lämmintä, tuoretta. Juuri leipomon uunissa paistettu. Kahvissa oli myös hyvät aromit. Tämä olikin meidän lounas.

Joka pienemmässäkin kylässä on oma temppelialueensa. Thaimaalaisille tärkeitä. Alueet ovat kauniita ja rauhallisia. Kävimme kävelyllä alueella. Sisään teppeliin emme päässeet. Siellä tehtiin remonttia. Jokainen temppelialue on näkemisen arvoinen. Itsekin hiljentyy omiin mietteisiinsä siellä kulkiessa. Ihailee pihapiirin ja temppelin kauneutta. Hiljaista. Pihalla kiekui vain kukko.

Tälläinen otus tuli polulla vastaa. Käärme/lohikäärme. En tiedä kumpi. Jotain se varmaan symbolisoi. Täytyy tutkia. Pelottavalta se ainakin näytti. Suuri suu ja terävät hampaat. Taidokkaasti tehty.Taustalla riikinkukko ja norsupatsaat.

Päätimme kävellä hotellille, koska lavataksiakaan ei ollut näkyvissä. Kapea kiemurainen hiekkatie halkoi viidakkomaisemissa. Hikihän siinä tuli ja vettä kului. Mitäs meitä tulikaan vastaan? Apinoita ruokailemassa viidakon reunamilla. Siinä ne olivat ihan rauhassa, eivät ne meitä huomioinneet. Matkakertomuksissa varoiteltiin varastelevista apinoista. Pidä hatusta ja kännyköistä kiinni. Me ohitimme ne rauhallisesti ja jatkoimme matkaa. Se ei kuitenkaan ollut siinä. Tielle ryntäsi vihaiseti haukkuva musta villikoira. Se oli varmaan laumansa johtaja, koska viidakosta kuului enemmänkin haukuntaa. Nyt kyllä pelotti. Emme edes katsoneet, niitä päin. Kohta, ihan kohta ohitimme ne. Selvisimme. Hotellia kohti.

Sitten mereen. Vuorovesivaihtelu oli suurta. Matalan veden aikana sai kahlata pitkälle. Niinkuin sanoin aikaisemmin. Ei kiire mihinkään. Vesi oli mahtavan lämmintä. En muista uineeni näin lämpimässä meressä ikinä. Onkuin paljuun olisi hypännyt.

Ethän vielä kyllästynyt olemaan meidän matkassa? Vielä on seikkailuja jäljellä. Nyt ne vasta alkaa. Kiitos, jos jaksat olla mukana.