Koh Chang

Khlong Phlu Waterfall. Olimme lähdössä viidakkovaellukselle. Tästä jo kotona puhuttiin. Se on varmaan jotain ainutkertaista ja ennenkokematonta. Olimme varanneet retken hotellista oppaan kanssa. Lavataksi tuli meitä noutamaan sovittuun aikaan. Konde oli aika lähellä hotelliamme. Retkelle ei ollut muita lähtijöitä kuin me kaksi uusia kokemuksia etsimään. Repussa eväänä urheilujuomaa ja vettä. Sää oli helteinen, kuten aina.

Perille päästyämme pohdimme olisiko reitti lyhyen vai pitkän kaavan mukaan. Päädyimme pitempään reittiin. Saavuimme ns. kiviportaiden juurelle. Ne lähtivät nousemaan ylös johonkin. Tiheän kasvillisuuden vuoksi emme nähneet, mihin raput päättyivät. Silloin minulle tuli apua tunnelma ja aloin perumaan koko keikkaa. Opas kannusti, että yritä, yritä. Suomalainen sisu ei antanut periksi. Tänne haluttiin. Ei, muuta kuin menoksi. Reitti oli ylös ja alas menoa. Polun päällä oli esteenä kaatuneita puita. Niiden ali ja yli mentiin. Yhtä vuoristorataa. Kerrran ryömittiin pensastunnelin läpi. Opas tarkasti kyllä ensin reitin. Onneksi ei nähty käärmeitä, eikä suuria hämähäkkejä. Ylöspäin mentäessä oli otettava tukea, mistä kiinni sai. Kerran tartuin piikkioksaan, vaikka opas siitä varoitti. Auts! Onneksi sain nypittyä piikit pois kämmenestä. Välillä tuli jo uskonpuute. Jaksanko. Pakkohan se oli, kun oli reissuun lähtenyt. Mukavan oppaan kannustaessa jatkamaan.

Tuntui, ettei koskaan olla putouksilla. Opas halusi näyttää meille ensin suuren putouksen yläjuoksulla olevan pienemmän putouksen. Se olikin kaunis paikka lepohetkeen.

Ihanaa viimeinkin sai levähtää. Pestä raikkaassa, kirkkaassa vedessä hikiset kasvot ja kädet. Eikä muita turisteja ollut lähelläkään. Ei tänne maailmanääriin kukaan ominpäin osaakkaan. Paikka lumosi kauneudellaan. Kuului vain puron solinaa.

Ihanaa! Tunsi itsensä voittajaksi. Kannustusjoukosta sain kyllä voimaa. Oli kyllä mahtava juttu käydä tälläkin luonnonkauniilla paikalla. Olisi sitten kotona miettinyt, miksei sinne mentykkään?

Eihän se patikointi tähän loppunutkaan. Jatkoimme matkaa putouksen kanjonia seuraillen kohti Khlong Phlu Waterfallia. Maisema putouksilla oli kaunis, mutta pian taas poikkesimme viidakkoon. Samanlainen vuoristorata jatkui. Nyt ei pidä luovuttaa. Ollaan jo loppusuoralla. Kaukaa ennen suurempaa putousta kuului ihmisten puhetta. Vielä kestää , kestää. Tulimme jyrkänteen reunalle. Apuna oli köysiä laskeutumista varten. Voi, ei! Miten tässä nyt käy? En koskaan tiennytkään, että joudun köysikiipeilyyn.

Täällähän oli kuin amazingrace ohjelmassa. Sitten vaan köydestä kiinni ja alaspäin. En oli uskonnut, kuinka se helpotti laskeutumista. Taas selvitiin. Oltiin määränpäässä.

Upeaa. Vesi vyöryi korkealta alas muodostaen vesialtaan. Voi vain kuvitella, mikä pauhina kuuluu monsuunikauden aikana.

Meillä ei ollut voimia enään uimiseen. Ei varsinkaan minulla. Hetken levättyä kivikkoinen polku johti lähtöpaikalle. Olipa reissu. Kilometrejä en tarkkaan tiedä, mutta se tuntui tällä helteellä pitkältä. Kulkeminen oli myös hidaskulkuista maastoa. Käy patikoimassa, jos liikut sielläpäin. Uusia tuulia rannalla loikoilun sijaan. Mielenkiintoista tutustumista toisenlaiseen retkeilyyn.

Onneksi olimme varanneet hieronnan illaksi. Se tuli oikeaan hetkeen. Mihinkäs nyt on tultu,kun katsottin ylös johtavia rappusia? Kyllä ihan oikea paikka Rappusten kunto ei kertonut, että paikka oli kaunis.Tyypillinen Thaihierontapaikka. Autuas tunnelma, kun hieroja hieroi päivän jumeja pois.

Kuulostiko tämä seikkailulta? Elitkö kanssaamme viidakon uumenissa ja putouksilla? Kiitos, jos jaksoit.

Lomareissu jatkuu vielä.