Reissuja/Matkoja

Kesäreissu 2

Langinkoskelta matka jatkui kohti Haminaa. Emme olleet koskaan käynneet täällä. Kotimaassamme on paljon kauniita kaupunkeja ja maisemia. Minua viehättää aina vanhat puutalokorttelit, kauniine pihoineen. Tuonne pihaan kurkistelin salaa. Puiset portit olivat auki. Ketään ei näkynyt. Nappasin kuvan. Pihassa huokui rauhallinen tunnelma. Vehreitä, suuria puita varjostamassa iltapäivän helteeltä. Ruusuja kukkimassa. Valkoisia ja punaisia.

Keltaista taloa ympäröi suojaava aita ja portti. Useassa talossa oli samanlainen portti. Tuo kaunis köynnösruusu oli aivan lumoava. Tunnelma kuin etelän ruusutarhoissa. Talo oli hiljainen. Asukkaat viettivät varmaan iltapäivää pihan varjoisten puiden alla.

Kaupunkikävelyä viehättävillä kaduilla. Talot ovat vierivieressä. Hiljaista. Me turistit vain liikkeellä helteisessä säässä.

Raatihuone keskellä kaupunkia, josta ostoskadut lähtevät säteittäin eri suuntiin. Siitä on muodostunut Haminan pyöreämuoto. Toki raatihuone toimii hyvänä maanmerkkinä.

Alkujaan meidän oli tarkoitus lähteä kiertämään kaupunkia reunustaville vanholle valleille. Kuinkas kävikään? Huomaat, kuinka musta ukkospilvi lähestyy ja jyrisee jo. Toivomme sen kiertävän kauempaa. Vesipisarat tuntuivat jo kasvoilla. No, voi harmi! Täytyi kääntyä kaupunkiin takaisin. Tällä kertaa emme päässeet vallikierrokselle. Ehkä syksymmällä, kun ruska on kauneimmillan. Polku näytti niin kivalta kulkea. Niittykukkien tuosu oli huumaava.

Vallin tuoksuvia erikoisia kukkia. Ehkä vain täällä rannikolla kukkivia. Nyt täytyi pitää kiirettä, että pääsisimme sateelta suojaan.

Välillä satoi Välillä paistoi. Päättäisi jo kumpaa tekee? Ajattelimme jo sateen loppuneen, mutta kohta satoi oikein kaatamalla. Kaikesta huolimatta. Kaunista täällä oli. Nuo raikkaan väriseksi maalatut talot olivat kuin sadusta, jostain Peppi Pitkätossun Huvikumpu maailmasta.

Taas kerran sadetta pidettiin vaatekaupan markiisin alla. Ihastelimme kaunista kukka – asetelmaa vanhoissa kärryissä.

Viime hetkellä pääsimme sateensuojaan raatihuoneen kahvilaan terassille suurten päivänvarjojen alle. Vettä tuli nyt kaatamalla ja ukkonen pauhasi yläilmoissa. Sää oli jotenkin merkillinen. Suorastaan trooppinen. Oli lämmintä. Ympärillä höyrysi kosteus. Salamoita ei näkynyt. Kuului vain jyrinää ihan läheltä. Sää oli kuin jossain Thaimaassa. Enpä ole kotimaassa moista kokennut. Outoa, ilmasto on todella muuttumassa.

Siinä kahvilassa istuessa huomasin kadun toisella puolella lankakaupan. Tuolla pitää piipahtaa, kunhan sade lakkaa. Pääsin käymään siellä. Ostin raitalankaa. Kauan kaupassa ei tohtinut viipyä. Kauemmin, jos viipyisin olisi kassi täynnä erilaisia ihania lankoja. Nyt ne ovat valmiit. Näitä oli kiva kutoa. Raidat tuli kuin itsestään. Mitään ajattelematta. Niin pitikin olla. Rento kesäkäsityö. Mukavan pehmeät jaloissa. Tälläiset matkamuistot Haminasta.

Kiva päivä oli sateesta huolimatta. Aurinko paistoi melkein koko päivän. Varsinkin Langinkoskella. Ehkä palaamme vielä Haminaan jonain päivänä kulkemaan vallit kaupungin ympärillä. Haminan valleilla on myös kuulema suuret joulumarkkinat. Ei kyllä pitäisi ajatella, mitään joulua. Vielä ollaan Elokuussa ja ilmassa on kesän tuntua.

Kirjoittelen vielä vähän meidän kesämeiningistä. Kiittelen seurasta Hamina kierroksella. Tule toistekin mukaan. Tervetuloa!

Mervin ja Paulin kesäreissut.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *