Kesäajelu Kotkaan

Olipa kerran kaunis Heinäkuinen aamu 2026. Näinkin voi aloittaa, koska aurinkopäivät tänä kesäna jäivät vähiin. Meillä oli haaveissa katsella kaunista kesää kotimaan maisemissa. Monina päivinä oli sateisen märkää ja pilvisen pimeää. Odottelimme niitä kauniita päiviä. Foreca ja Ilmatieteenlaitos oli kovassa tutkinnassa. Palaan tähän kauniiseen aamun. Lintujen lauluun ja pääskysten lentoon. Eipä kesäisempää voisi olla. Autoon ja kohti Kotkaa. Päämäärä Sapokan vesipuisto.

Nyt nautitaan tästä ihanasta päivästä. Arkipäivä ja veneitä paljon satamassa. Taivaalla vain poutapilviä. Ihastelemme idyllistä satamaa ja merta. Purjeveneitä, meidän suosikkeja. Yhtään aurigonsäteitä ei saa tänään hukata. Huomisen sää on taas arvoitus. Lähde nauttimaan kansamme ihanaan puistoon!

Me yhdessä, Mervi ja Pauli lähdössä puistoseikkailuun. Kukkia! Paljon kukkia ja kauniita polkuja kuljettavaksi. Puiston rauhaa. Ei ruuhkaa. Kesäpäivä.

Saavumme vesiputoukselle. Kosken kohinaa. Vesi syöksyy voimalla alas kallioden kielekkeiltä. Emme ole Imatralla tai Niagaran putouksilla, vaan Kotkan Sapokassa. Mahtavaa!

Puiston toisella laidalla on puutarha kaupunginosa. Taloja vehreiden puutarhojen keskellä. Omassa rauhassaan. Pihaan avautuu myös kaunis puistomaisema.

Puistossa veden ylittäviä romanttisia siltoja. Valkoisia kuin kartano maisemassa. Upea mäntymetsä kohoaa kohti kukkulaa. Ja mustarastas laulaa kaunista lauluaan. Kesänriemua rinnassaan. Kuljemme hitaasti nauttien jokaisesta kauniista puiston sopukasta.

Kukkaloistoa. Raikkaan väristä. Auringossa hehkuvaa. Minä sulaudun kukkien joukkoon. Mekossani samaa sävyä kuin kukkaistutuksissa. Pellavaa mekossa. Ei tunnu kuumalta päällä, vaikka aurinko porottaa täysillä.

Tässä hieno idea. Suuri ruukku, jossa on kaunis tuki köynnöskukille. Ihana olisi omassa pihassa myös. Tuosta tunnistan mustasilmä susannan. Kukat ovat kyllä hennon vaaleanpunaisia. Meillä kotona on oransssinkeltaisia. Ne rehottavat ja voivat hyvin. Kukkia tosi paljon. Ne ovat vähän itsepäisiä etsiessään kiipeilytukea, vaikka mistä. Aurinkomarkiisin kahva on niiden suosikki.

Hei, tuolla menee jo Pauli. Minä jäin pitkäksi aikaa ihastelemaan kukkaistutuksia. Niitä on paljon. Niin ihanaa ja kaunista. Nopeutan askeleita ja kohta saan Paulin kiinni.

Katsos, mitä täällä on! Sorsapariskunta päivätorkuilla kaikessa rauhassa. Puiston keskellä on suuri lampi suihkulähteineen. Vesilinnut saavat asustella ja pesiä ihan rauhassa. Sorsat näyttävät nauttivan elämästään. Suloisia ihania pikku sorsia.

Puistokierros alkaa olla lopuillaan. Paljon on katseltavaa. Nautimme kovasti puiston rauhasta. Poissa oli tungos ja häly. Tämä kauneus on muistoina sielun sopukoissa. Lopuksi tapaamme haikkaran kukkapesässään. Haikara ei ole oikea, vaikka se saattaa äkkiä näyttää siltä. Kiitos ihana puisto tästä kierroksesta. Kukkia oli paljon emmän, mitä kuvailin blogia varten. Käy katsomassa. Vielä saattaa olla kesää jäljellä

Oli päiväkahvin aika. Löysimme satamasta laiturikahvilan. Hieno vanha pitsihuvila meren äärellä. Olisiko tuolla hyvä kahvipaikka? Sisälle astuessa aisti merihenkisen tunnelman. Terasilta ja huoneista avautui merimaisema. Aivankuin olisi ollut laivassa. Tänne istahdamme kahville.

Kahvia ja suklainen donitsi. Saakohan näitä vain Kotkasta ja laiturikahvilasta? Kyllä maistui tosi hyvältä , suklaiselta, makealta ja raikkaita marjoja koristeena. Aivan ihana kesäfiilis!
Tästä jatkamme vielä matkaa merimuseolle.

Satamassa saimme tutustua käytöstä poistettuun jäänmurtajaan. Sisätiloissa oli kiinnostavaa historiaa meritaisteluista ja virtuaalinäytöskin. Hieno tutustumiskohde.

Mihin tähyää katse? Kaukaisuuteen ja menneeseen aikaan. Merimiesten työhön jäänmurtajalla. Meren ja sään armoilla. Jäätikössä seilaamassa. Nyt on kesä kauneimmillaan. Retkipäivä alkaa olla lopuillaan. Hieno ja ihana päivä. Koettiin paljon kaunista ja kiinnostavaa yhdessä. Paljon jäi näkemättä. Uudestaan ensi kesänä. Kotkan meripäivät olisi myös kiva kokea joskus.

Kiitos, seurasta meidän retkellä. Palasimme kotiin. Kiva aina palata kotiin. Kaupunki retket ovat mielenkiintoisia ja kertovat historiaa. Tulethan mukaan uudestaan.
Mervin ja Paulin kaupunkiretket