Kaunispää ja Palo – ojan kota

21- 9. Toinen retkipäivä alkamassa. Reitti suunnitelma: Kaunispäältä alaspäin kohti Palo – ojan kotaa. Siellä evästauko ja Luttosuon poikki luttoreitille kohti Kaunipäätä ja mökille. Aurinko valaisi maisemaa tänä aamuna. Tuntureilla tuntui kuin olisi ollut lähempänä taivasta. Maisema avautui kaukaisuuteen. Lähdetkö tänä kauniina aamuna meidän mukaan?

Siitä sitten alaspäin. Huikea sää. Tuntureita näkyy kaukana edessä. Paulilla eväsreppu mukana. Makkaroita, kahvia, reissumiestä ja energiajuomaa. Meillä mukana hyvää mieltä ja retkeilijän reippautta. Ainakin vielä näin aamusta.

Mikä ihanuus meitä odotti? Punaista! Varovasti sovitamme askeleita, ettei yksikään kaunis varpu särkyisi. Niin, on kaunista. Kauniimpaa kuin koskaan ennen. Tämmöistä luonnon kauneutta emme näin loistokkaana ole nähneet. Tuo kaukainen maisema. Avaraa. Me pienet ihmisen kaikkeuden äärellä.

Punaisella matolla. Väkkärä vaivaiskoivu ikäänkuin kumartaa kaikelle kauniille. Itse jo omista lehdistä luopuneena. Keltaisesta kauneudesta.

Matka jatkuu hiljalleen. Reissu ei oikein etene, kun täytyy pysähtyä ihailemaan kaiken kauneutta. Molemminpuolin polkua on hehkuvaa punaista. Pitihän tätäkin kohtaa taas kuvata.

Puron solinaa. Kirkasta vettä virtaamassa metsänuomassa. Puro ylitettiin jo vähän lahonneita pitkospuita pitkin. Vielä oli jäljellä ylä- ja alamäkeä ennnkuin oltiin kodalla. Aika lämminpäivä, joka vei osan puhtia. Energia juoma teki hyvää ja antoi voimia. Kodalle pääsimme vihdoin. Tulikin oli valmiina. Makkarat tikunnokkaan ja paistamaan. Kahvit ja pullat jälkiruuaksi. Pienet konjakkiryypyt taskumatista, koska oli Mervin nimipäivä. Tämähän oli minun päivä. Kuulostaako sinusta hyvältä. Ehkä olit hengessä mukana nuotiolla kodassa? Olitko?

Matka jatkui. Kuljimme suon yli. Siellä oli pitkospuut tai joku oli tehnyt sentapaiset. Yli päästiin. Minä vähän kiertotien kautta. Pauli meni rohkeasti siitä vaan yli. Jalat eivät kastunneet. Kiitos hyvien kenkien.

Saavuimme jo Luttojoelle. Siinä se virtasi eteenpäin omaassa uomassaan. Välillä pärskyen pienissä putouksissa. Keltaista suonruskaa rannoillaan. Ja aurinko paistoi, tehden keltaisesta väristä kultaisen näköisen. Niin on kaunista ja rauhallista. Luottojoki seurailee meidän kulkua kohti Saariselkää.

Pauli haaveilee jotain ja kuvailee muistoja katsottavaksi, sitten kotona. Paluumatka Luttoreittiä myöten. Pikkuisen alkoi jo retkeilijöitä uuvuttamaan. Jalat tuntui jotenkin painavilta. Niinhän se usein on, että mitä lähemmäksi määränpäätä tullaan. Sitä huonommin on jalat liikkeessä. Puunrungolla omassa metsäkahvilassa joimme virkistävat kahvit ja vahvistavat voileivät. Kyllä sitä jaksoi taas eteenpäin. Se viimeinen ponnistus oli aika hurja. Kaunispäätä kohden raahustimme pitkää laskettelurinteen siirtymää yhä vain ylös ja ylös. Kyllä siitäkin selvittiin ja saunan lämpöön rentoutumaa. Lopulta ei enää muista, kun kaiken kauniin tästä aurinkoisesta päivästä.

Jaksoitko kulkea mukana myös ne ylämäet? Huomasitko kauniin ruskan jokapuolella. Varmasti huomasit. Kiitos patikkaseurasta.

Mervin ja Paulin Lapin vaellukset.