Joulu saapuu satumetsään

Missä on Satumetsä? Se on kaukana. Kotimetsiemme tuolla puolen. Korkeiden vuorten takamailla. Vuoret ovat suuria. Huiput hipovat taivaan pilviä. Jostain sieltä vuorten toiselta puolelta johtaa pikkuruinen polku kohti Satumetsää. Vanhan kelottuneen puunrungossa on opaskyltti. Lähde kanssani seuraamaan opastetta. Pieni valkoinen talvihiiri on oppaana.

Metsässä voi tavata ihan tavallisia eläimiä. Karhuja, jäniksiä, kettuja. oravia, hiiriä, poroja, viisaan pöllön ja pikkuisen valkoisen talvihiiren. Siellä asuu myös peikkoperhe, keijuja ja metsänhaltija. Hiiriä, jotka pukeutuvat tyylikkäästi. Voit, ehkä tavata tontunkin.

Syksyn lämpimät päivät vaihtuivat äkkiä kylmemmäksi. Tuuli vei mennessään puiden värikkäät lehdet. Talvi on tulossa. Lunta on satanut monena päivänä. Metsä on muuttunut valkoiseksi. Sää tuntuu kylmältä. Peikkoja paleli.

Isä – peikko sanoi, ” Kuulehan äiti – peikko, meidän täytyy mennä lumiluolaamme talvilevolle. Pikkuista jo väsyttää ja kylmäkin on.” Peikot kiipesivät puista metsänrinnettä yhä ylemmäs. Luolan oviaukolle äiti oli laittannut jouluisen maton. Sinne he kömpivät yhä syvemmälle luolan uumeniin. Kävivät kylki kylkeä vasten pötkölleen. Vetivät keltaisen, auringonvärisen peiton päällensä. Melkein kuului jo kuorsaus. Kunnes kuului jostain itkun tuherrusta.

Pientä valkoista talvihiirtä itketti. ” Voi ei! Olen koko kesän harjoitellut peikoille tuutulaulua, mutta hukkasin nuotit lumeen , enkä osaa sitä laulaa.” ” Ei hätää, voit lausua sen uniloruna,” tuumi viisas pöllö. Näin se menee: ” Massut täynnä marjoja nukkuu peikot luolassaan. Häipyy syksyn väriloisto. Tuuli yltyy tuiskuttaa. Lumi peittää metsänpolut. Pienet, suuret, uniset käykää köllimään, niin kuin peikot unessaan.” Metsänasukkaat kuiskasivat, ” Nukkukaa hyvin. Herätämme teidät, kun on Joulu. Hys, hys, hiljaa. ” Vain suuri lumiukko vartio luolan ovella peikkojen unta.

Ulkona metsässä ulvoi tuuli ja lennätti lunta mennessään. Yöt olivat kylmiä. Päivälla aurinko vain kipaisi pikaisesti taivaalla ja painautui taas vuorten taakse. Kuu valaisi tummalla yötaivaalla. Peikot käänsivät kylkeä keltaisen auringonvärisen peiton alla. Pehmeallä patjalla oli mukava kääntää kylkeä. He olivat keränneet kauniita syksynlehtiä pehmukkeeksi. Heidän uni oli hyvää ja he näkivät unta Joulusta. Vielä ei ollut Joulu.

Viisas pöllö kohenteli arvokkaasti höyneniään. Se huhuili metsänväelle. ” Kohta on Joulu. Muistakaa herättää peikkoperhe!

Talvi oli vallannut metsän. Metsälampi oli jäätynyt. Jää oli peilin kirkas. Talviaurinko heijasteli sen pinnasta hentoa valoaan. ” Täällä on kaunista. Tänne tulemme viettämään joulua. On aika herättää peikot. Mistä hankkisimme joulukuusen? Padallisen riisipuroa? Siitä pitäisi riittää ihan kaikille. Meidän pitää koputtaa salapreräiselle ovelle. Asuukohan siellä Tonttu?” Metsänväkeä vähän pelotti tuo salaperäinen ovi. Kuka uskaltaisi koputtaa sen ovelle?

” Minä uskallan, ” sanoi ovela kettu. Se hiipi lähemmäs ovea ja koputti. Kerran vain, ei kuulunut mitään? Kettu koputti kolme kertaa. Ovi raottui vähän ja sieltä pilkisti ujosti punainen tontun hiippalakki. Kettu kysyi:” Kuka auttaisi meitä jouluvalmisteluissa? ” Mnä, en tiedä mitään, ” sanoi arka ääni. Jostain ylempää kuului kumea ääni, ” Kaikki järjestyy. Menkää rauhassa lammenrantaan viettämään Joulua. Muistakaa herättää peikot.”

Seuraava aamu oli hämäräinen. Oli Jouluaaton aamu. Metsänväki herätti peikot. ” Herätkää, nyt on JOULU! Peikot kömpivät luolastaan. Silmissä vielä unihiekaa. Pikku – peikkon mielestä unet loppuivat kesken. Uniaika tuntui liian lyhyeltä. ” Onko, nyt jo joulu? ” Pikkuinen ihmetteli. Lähdetään lammelle vietämään satumetsän Joulua. Yhtenä jonona kuljetttiin yhdessä. Pieni valkoinen talvihiiri oli innoissaan. ” Pääsenkö minäkin mukaan. ” Tervetuloa ” kuului vastaus. Kaikkia vähän jännitti.

Yöllä oli tapahtunut ihmeitä. Kaunis kuusi oli lammen rannalla. Padassa höyrysi lämmin joulupuuro ja siitä riiti kaikille. Joulu on täällä. ” Ihanaa, tämä on jouluntaikaa!” hihkaisi pieni valkoinen talvihiiri.

Kaunis talvikeiju liiteli metsän yllä. Hän sytytteli jokaiseen kuusenlatvaan tähden. Sen siivet helisivät hiljaa.

Jostain kuului kulkusten kilinää. Ja Tonttukin kurkisti salaa. Salaa, ettei kukaan ehtinyt huomata.

Lunta leijui hiljalleen. Hyvää Joulua ihan jokaiselle!

Olkaa hyvä. Toivon tämän tarinan antavan sinulle, lapsellesi ja jokaiselle joulumieltä.

Esitin tämän itse sepitetyn tarinan päiväkodissa pöytäteatterina.

Kiitos, kun jaksoit seurata tarinaa. Jouluhöperö, Mervi