IMATRA

Elokuu 15.8. – 17.8.-23. Vielä teki mieli lähteä kesäretkelle. Sääkin oli niin kaunis ja suorastaan helteinen. Suuntana Imatra ja yöpyminen kylpylässä.

Iltapäivän uiskentelimme kylpylä Taikametsässä. Annoimme kuplivien poreiden helliä kroppaa. Ulkoaltaalla köllimme auringon lämmittäessa kasvoja. Altaita löytyi joka makuun. Höyrysaunan höyryissä istuskeltiin rauhassa, kun höyry sihisten lämmitti koko kehoa.

Illalallis bufeepöytä oli katettu kauniisti ja monipuolisesti. Parasta oli ruokailla ulkoterassilla sinisen Saimaan rannalla. ” On ilta Saimaalla kauneimmillaan ja tuulikin käy kaisloihin nukkumaan …” Näin laulukin kertoo ja se pitää paikkansa.

Ei millään maltanut mennä vielä sisätiloihin. Kävimme pienellä kävelyllä rannalla. Katselimme tyyntä järvenpintaa ja Elokuu tarjosi parastaan. Saimaa, ääretön, kaunis, kirkas vetinen ja niin sininen.

Mieheni unelmoi lähteä purjehtimaan. Vapauden tunne. Tuuli purjeissa. Hiljaisuus, vain kuikan huuto hämärtyvässä Elokuun illassa.

Onneksi huoneessamme oli pikkuinen parveke. Saimme istuskella ja maistella yömyssyksi vähän konjakkia.

Keskiviikkona ländimme kaupungille.

Tori oli pikkuruinen. Sieltä voi kyllä ostaa kaikkea tarpeellista. Kesän marjasatoa, juureksia ja tietenkin kukkia. Myytävänä ei ollut mitään krääsää. Kesäinen tunnelma välittyi myyjistä ja asiakkaista. Tuossa myyntipöydällä on nippu keltakukkaisia tillejä. Niitä voisi laittaa uusien perunoiden keitinveteen makua antamaan. Grillattavan kalan mausteeksi ja tillikurkkuihin. Niitä olen tehnyt muutaman kerran tänä kesänä.

Imatran Valtion Hotelli kuin satujen linna. Valkoinen ja ylväs. Torni kohosi kohti sinistä taivasta. Täällä voisi kuninkaallisetkin asua. Kauan sitten täällä vieraili vain arvovieraita. Tänä päivänä tuo uljas linna on avoin kaikille.

Kauniit kaarevat portaat johtavat vihreälle ovelle. Mitähän oven takana on? Linna Hotellissa on paljon lukituja jännittävän näköisiä ovia, parvekkeita ja ikkunoita. Uteliaisuus herää ja haluaisin kurkistaa ovien taakse. En koskaan ole päässyt yöpymään linnahotellissa, vaikka olen siitä haaveillut. Täällä olisi kiva yöpyä. Katsella parvekkelta keskiviikko iltaisin kosken kuohuja ja kuunnella sen jylinää. Ruokailla sen suuressa salissa niinkui aatelisperheet kauan sitten. Haaveet saattaa joskus toteutua.

Kaunis kaarisilta johti hotellia ympäröivään suureen puistoon.

Kuljimme kosken reunamilla. Alhaalla, syvällä oli mahtava kivinen kanjoni. Vedellä on valtava voima, kun se hioo itselleen kallioisen kulkureitin. Harmi. Tänään emme ehtineet jäädä ihailemaan kosken kuohuja, koska illalla kylpylässä olisi grillibufee.

Keskustassa käyskentelimme viehättävällä kävelykadulla. Siellä oli peiniä puoteja ja kesäterasseja. Kukkaistuksia kaikkialla.

Etelä – Karjalassa ollaan. Senhän huomasi jo kyltistä, joka kutsui kahville. Istahdimme herkuttelemaan marjavanilja wiinerillä ja suurella mukilla kahvia. Sää oli melkein kuin Espanjassa kauniilla pikkukaupungin keskusaukiolla. Lämpimän kosteaa ja kuuma aurinko. Tuulikin tuntui kuin föönillä puhallettaisiin. Vain palmut puuttuivat. Ihanaa oloa.

Kävelykadulla teimme näyteikkunaostoksia. Poikkesin Virkkukoukkusen myymälässä. Avasin oven ja astuin sisälle. Mikä värimaailma minut kohtasi. Näiden ilosten värien katselu saa hymyn huulille. Oli mekkoa, housua ja tunikaa. Lasten leluja. Helyytäviä kankaasta tehtyjä pikku – pupuja aterioimassa pikkuisten pöytien äärellä. Yksi ihan pikkuinen lelupupu asui pienenpienessä matkalaukussa. Ne olivat itse suloisuus. Katselin ostaakseni mekon, mutta kesävaatteiden koot olivat loppumassa.

Hei, pysähdytään! Koskikenkä ja mikä ikkuna. Mitäs sanotte näistä kengistä? Voi, ihanuutta! Kuolasin pitkään ikkunan takana. En edes tiedä, mitkä kengät valitsisin? Olisiko ne nuo kukkalliset nilkkurit, jotka sidotaan silkkinauhoilla? Tai vaalenroosat korkokengät, pitsein somistettu? Tai…En osaa valita.

Poikkesimme takaisin koskipuistoon, sieltä avautui näkymä padolle ja Saimaalle.

Kukkien ja puistojen kaupunki. Ympäristö huokuu historiaa.Täällä vierailijan silmä lepää. Poiketkaa joskus!

Oli aika lähteä kylpylää kohti. Illalliseen oli vielä aikaa ja kylpyläänkin pitäisi vielä ehtiä. Poikkesimme Nuotta ravintolaan haukkaamaan jotain pientä. Ihan pientä vain.

Niin, pientäkö sen piti olla? Pihvihampurilainen maalaisranskanperunoilla. Dippauskastikkeena tzatzikia. Hauskasti päreveneeseen laitettuna. Tämän satsin jälkeen ei varmaan pysy altaiden pinnalla, kun maha painaa liikaa.

Viimeinen ilta ihanan Saimaan maisemissa. Purjevenekin on palaamassa kohti kotisataa. Kaunista. Järvimaisemaa ei kyllästy koskaan katselemaan liikaa. Se rauhoittaa mielen.

Joka ilta taivas oli erilainen. Kultaa, oranssia, valkoisia pilvenhattaroita ja ääretön sinisyys.

Pikku lomanen meni nopeasti ja löysimme itsemme jo pakkaamassa autoa kotimatkaa varten.

Paluumatkalla viivähdimme hetken Puumallassa. Saimaan kauneimmassa paikassa. Taukoa pidimme rantakahvilassa.

Auringonkukkia jossain matkanvarrella. Ne katsoivat minusta poispäin. Kurkottivat kohti aurinkoa, valoa ja lämpöä. Kunpa itsekin voisin varastoida kesänlämpöä ja ottaa sen esille talven pimeinä iltoina. Muistot kuitenkin säilyy ja lämmittävät mielttä. Emme vielä tohtisi sanoa kesälle näkemiin. Toivoisin meille kaikille kauniita päiviä ja lempeitä iltoja.