Hawkhill suoretki

Haukkasuolla Toukokuun viimeisinä päivinä. Päivä oli kaunis ja lintujenlaulu seurasi minua polulla. Olin kauan odottanut pääseväni näkemään tupasvillojen pumpulimaisia kukintoja suolla. Polku eteni verkalleen kohti suota. Jännityksellä odotin, miltä suo näyttäisi? Kohta näkyi koko suon ihanuus. Valkoisia tupasvillojenhattaroita oli koko suo täynnä. En ollut koskaan nähnyt näin kaunista.

Kaunista ja lumoavaa. Koko maisema näytti valkoiselta pumpulimetsältä. Olin aina toivonut pääseväni tupasvillasuolle kukintojen aikaan. Unelmani täyttymys oli nyt täällä. Tuuli oli tosi navakkaa. Olisi luullut pienten valkoisten villapallojen lähtevän lentoon. Mutta ei. Ne sinnittelivät varressaan tiukasti. Tuuli sai ne aaltoilemaan kuin valkoiset merenaallot. Kaiken kruunaisi käki tai käet. Ne kukkuivat taukoamatta. Ne pysyttelivät piilossa. Kukunta kuului ihan vierestä. Käen kukkuessa huomaa kesän tulleen.

Suolta löytyi muutakin kauneutta. Suopursut availivat kukintojaan. Nuo ihanat tuosuvat kukat. Ne vasta availivat nuppujaan. Pian suo olisi tuoksua täynnä kaikkien nuppujen avautuessa. Eksoottisen kaunis kukinta. Monta pientä hentoa kukkaa samassa tertussa.

Mikäs se täällä kukkii? Hillat ovat myös kukasssa. Nyt tarvitaan vain pölyttäjiä takaamaan hyvä marjasato. Kuinka viehättävä tämäkin kukka on. Kun kuljet hitaasti nauttien löydät paljon pientä ja kaunista.

Evästauolla kuvasin läheltä tupasvillamättään. Eipä kaunimpaa taukopaikkaan olekkaan. Myrskylukemissa tuuli vain riepoi maisemassa. Hentojen suolla kasvavien puidenoksia katkeili ja suurempien puidenrungot huojuivat kohtuuliseen tahtiin tuulenpuuskien mukana. Minunkin eväsrasian tuuli tempaisi mukaansa. Minä perässä tuulen repiessä hiuksia. Kylmä ei ollut. Aurinko lämmitti mukavasti. En olisi halunut jättää kaunista suota, Mutta matka jatkuu. Ehkä metsässä tuuli ei tuntuisi näin kovalta.

Mustikanvarpujen reunustamaa polkua ylös kallioita kohden. Monta kertaa käännyin katsomaan näkyykö vielä tupasvillasuolle. Pikkuisen pisti puuskuttamaan tämä kalliorinne. Täällä metsässä tuntui lämpimältä. Tuuli suhisi jossain puidenlatvojen yllä. Matka ei tuntunut, niin tuuliselta kuin alhaalla. Suuret puut suojasivat metsänkulkijaa.

Ylhäällä. Edessä vehreä metsää. Ääretöntä. Mistä metsä alkaa? Minne se päättyy? Vain hiljaista. Sinisen taivaan alla. Katselen pikkuisia poutapilviä. Ne liikuvat nopeati tuulessa. Tunnen pienuuteni tämän suuren kallion huipulla. Äärettömyyden keskellä.

Retkipäivä on päättymässä. Yksi unelmani täyttyi tupasvillasuolla. Unelman ei tarvitse olla suuri. Sen voi löytää ihan läheltä. Luonto anttaa paljon .

Kiitos seurasta tupasvillojen maailmassa kuin satujen maisemissa!

Mervin luontoretket