HAWKHILL päivä yksi

Eräänä kauniina Huhtikuun aamuna ajelimme kohti Vihtiä. Mieheni työmatkalla ja minä seurana. Olin kuullut paljon puhuttavan Hawkhill nimisestä paikasta. Se on lomakohde. Sieltä voi vuokrata massiivisia kelohuviloita. Nyt pääsin sinne minäkin. Tienviitta neuvoo, missä kukin huvila sijaitsee. Jokaisella huvilla on oma nimensä. Nimet ovat periytyneet omistajien sukulaisilta.

Tällä kertaa saimme asua Villa Mariassa. Villa näytti kodikkaalta. Ihankuin olisi ollutkin kotona. Täällä viihtyisimme hyvin.

Sisällä odotti kaunis tupakeittiö kaikkine mukavuuksineen. Sohvat ja tuolit houttelivat rentoutumaa. Kauneinta lienee ikkunasta avautuva maisema. Sitä vaan jää katsomaan hiljaa. Se vangitsee katsojan kauneudellaan.

Mieheni, Pauli, lähti töihin. Hän on rakentaja/remonttireiska. ” Kelotaiteilijaksi ” , kuulin häntä kutsuttavan. Minä sain ainutlaatuisen tilaisuuden olla vierailijana. Päivä oli kaunis, keväinen ja lämmin. Pakkasin iltapäiväkahvit reppuun ja lähdin kapuamaan ylös Haukkamäelle.

Polku oli helppo kuljettava. Välillä pysähdyin kuuntelemaan hiljaisuutta. Kuului vain tuulen huminaa puiden latvoissa. Taivas sinistä sinisempi ja auringon lämpö iholla. Ylhäältä huipulta löytyi puunhalasko penkki. Päiväkahvinaika! Kaukana alapuolella näkyi Kaitlampi. Iatuin siinä rauhassa. Minhinkään ei kiirettä. Kahvia kuksasta hörppien. Annoin ajatusten sekamelskan tyhjentyä. Aistin metsän tuoksun ja kaikki kauneus ympärilläni. Yksin itseni kanssa.

Voiko kauniimpaa kahvipaikkaa löytää? Mitä mieltä olet? Minulle tämä paikka merkitsi rauhoittumista luonnon kauneuden keskellä.

Kuljeskelin ilman minkäänlaista päämäärää jäkälien peittämällä kalliolla. Näin suuren tumman suruvaippaperhosen. Sekin nautti lämmöstä pysähdellen, siipiään löyhytellen. Se ei suostunut kuvattavaksi, vaikka ihan hipihiljaa lähestyin sitä. Aina se lehahti karkuun. Minun varjoako säikähti vai oliko se hippasilla kanssani? Kalliolla kasvoi myös käkkyräinen kelopuu. Harmaa, tuulen tuivertama. Kovin laihalta näytti. Sillä oli niin ankara kasvupaikka. Sen juuret kannatteli sitä juuri ja juuri kallionkielekkeellä.

Pieni polku kallioden kainalossa.

Käkkyrärunkoinen kelopuu. Tuulien, sateiden, myrskyjen, lumien kyllästämä. Muutama tunti kului nopeasti ja join vielä toisetkin kahvit. Pian oli aika palata huipulta alaspäin. Kohti Villa Mariaa. Paluumatkalla poikkesin Korpelan laavulla, metsän siimeksessä. Baari ei ollut auki. Mainio paikka esim. juhlien viettoon.

Illalla pehmeissä kelosaunan löylyissä keho rentoutuu. Vettä viskattiin sihiseville, kuumille kiville. Lämpimän höyryn ympäröimänä hiljaa puhellen. Kumpikin omasta päivästään.

Juhlaa on istuskella saunan jäähyillä kevätillassa. Ilta – aurinko kultaa vastarannan metsikön. Päivän lämpö vielä viipyilee. Kaitlampea peittää jää. Osittain vapaa jäistä on rannan vedet, odottaen muuttolintuja pesimään kaislikkoon.

Tässä on ihmisen hyvä olla. Unelmoida ja unohtaa arjen touhut.