HAWKHILL 9.11.-23

Marraskuinen torstai aamu. Sumua kaikkialla. Kaitlampi oli kaunis siniseen hämärään kietoutuneena. Tänään on myös tarkoitus lähteä maastoon. Millainen näkyvyys mahtaa olla ylhäällä Haukkamäellä? Maisemapaikalta ei varmaan lammelle näy. En jäisikään huipulle istuskelemaan, vaan jatkaisin matkaa kohti ennallistettua suota.

Yöllä kuulin, kuinka sade ropisi kattoon. Oli mukava kietoutua peiton sisälle ja jatkaa unia. Sade oli kuin unimusiikkia. Aamulla huomasin kuinka ihastuttavat koristeet puut olivat saanneet oksilleen. Pisarat näyttivät läpikuultavilta timanteilta.

Pihasta kuljin ohi historiaa huokuvan heinäseipäistä rakennetun aidanteen ohi. Vähän matkaa tietä pitkin ja sitten lähtee polku jyrkään nousuun. Minä kyllä vähän menin helpoimman kautta. Kiersin Korpelan laavun kautta. Sieltä matkanteko oli loivempaa. Jyrkempi osuus näytti märän liukkaalta yöllisen sateen jäljiltä.

Nenä kohti suomaisemia. Siellä en ollut koskaan käynnyt. Huomaatko, kuinka hyvin reitit oli merkattu. Ylhäällä jäkälämetsän kallioilla oli helppo kulkea. Pian polku alkoi laskeutua ja saavuin pikku ”joen”rantaan. Polku seuraili ”joen” rantaa. Kaikkialla oli pieniä tulvia. Vesi oli noussut paikoitellen yli uomastaan. Ei hätää hyvin pääsi kiertämään ja loikkimaan yli esteiden, luottaen omiin varustuksiin. Ihana suoseikkailu. Oikeastaan on mielenkintoista löytää erilaisia yllätyksiä.

Tuossa on pieni ” joen ” ylityspaikka. Tämä ei ole vielä päämääräni. Jossain edessäpäin on pitempi pitkoskuureitti. Hyvin näkee kulkea sumusta huolimatta. Sumua on sakeammin jossain suon takamailla. Matka jatkuu. Polku kulkee eräänlaisessa kurussa. Jylhien kallioiden ja ” joen” välissä. Oikealla puolella avautuu suo.

Nyt näkyy jo.Tässä onkin hyvä kulkea. Tukevaa ja turvallista. Hidastan askeleita ja ihastelen suomaisemaa. Huomasin pitkospuiden päätepysäkillä mainion taukopaikan. Istahdin tukkipenkille ja hörppäilin kahvia ruisleivän kerä. Tapasin myös perheen ja jutustelimme ihanasta Hawkhillin lomakylästä ja maisemista sen ympärillä.

Katso tuota maisemaa. Rauhan ja kauneuden tyyssija. Kuva kuin parhaimman taidemaalarin siveltimestä. Pala suomalaista maisemaa. Suo oli pehmeän värinen pronssiin vivahtava. Vihreitä mättäitä ja suon takareunalla nousi sumua. Se peitti metsän kosteaan utuun.

…” Mistä tunnet sä ystävän. Onko oikea sulle hän. Anna tunturin selvittää. Kuka viereesi jää, kun kaukana kaikki muu. Ja kun päättyvät pikospuut. Kuka rinnallas ruikuttaa takaisin mennä saa…”

Tämä laulu alkoi soimaan korvamatona mielessäni. Itsekseni, sitä hyräilinkin. Eikä kukaan ollut kuulemassa. Ei edes kallionkaiku vastannut.

Jylhän kallion juurella tunsin itseni vain pieneksi ihmiseksi. Se nousi korkeuteen kurotellen kohti pilviä. Kaunis harmaa. Vihreä sammalmatto peittonaan. Männyt vartioimassa luonnon koskemattomuuta.

Huikeat kaksi päivää. Kiitos, kun minulle mahdollistettiin kulkea taas kauniissa Haukkamäen maisemissa.

Minun retkeillessä Armaan rantaan rakentui uudet portaat. Nyt on tuvarallisempaa talvella pulahtaa, vaikka avantoon.