Hawkhill

Paluu Hawkhillin maisemiin. Terveisiä täältä viime viikolta 16.10. Aamulla pakkasta -4. Kaitlammelta nousi sumua. Vesi jäähtyi ja höyrysi. Aikaisemmin koko lampi oli sumun saartama. Aurinko lämmitti pian mukavasti. Tänään oli tulossa kaunis retkipäivä.

Lähdin nousemaan kallioiselle mäelle. Polku seuraili sammaleista kallioita. Maisema näytti tutulle. Täällä on, niin upeat maisemat, että ensimmäisenä tänne täytyy tulla.

Pieniä hienoja luonnonihmeitä. Hauskasti kerroksittain kasvavaa sametinvihreää sammalta. Luonto on sen hyvin suunnitellut. Pysähdyn lähemmin, tutkimaan sitä. Minun matkani metsänpoluilla ei koskaaan joudu, mitenkään ripeästi. Täällä täytyy kulkea silmät avoimina, niin löytää kaikenlaista ihanaa tutkittavaa. Minun poluilla loppuvat kiireet, sinne mistä metsä alkaa.

Metsässä tulee vastaan yllätys! Maahinenko täällä istuskelee? Kitaraako soittelee? Sävellätkö hymnin metsän kunniaksi? Taitaa olla taikakitara. Se soi, niin hiljaisesti. En, voi kuulla sen ääntä. Ehkä sen ääni on tuulen huminassa. Lintujen laulussa. Auringon säteissä. Sadepisaroiden ropinassa. Ehkä se on kaikkea tätä. Kuulet sen, kun olet aivan hiljaa.

Jäkälämetsä. Sen nimen annan tälle upealle metsälle. Olen aina ihaillut jäkäliä. Täällä, sitä kasvaa runsaasti. Koskemattomana, kauniina ryppäinä. On kuin koko kallionhuippu olisi jäkälä koristeissaan.

Uljaita kivimuodostelmia. Ne jököttävät piirissä. En muista, olenko kuvannut näitä ihanuuksia ennenkin. Enpä usko, sillä aina löytää uutta. Vaikka polku on sama. Huomaatko, kuinka kaunis on Lokakuinen keskiviikko? Kaikki näyttää tuplaten kauniimmalta auringonpaisteessa. Sadesäälläkin on raikasta kulkea metsässä. Hengitellä kosteaa metsäntuoksua.

Mitäs täältä nyt löytyy? Riippukeinuja. Olen nähnyt kuvia, täältä. Ihmisiä rentoutumassa. Hiljaa keinutellen. Lämpimät villasukat jaloissaan. Se näytti, niin rentouttavalle . Minä olen vähän huono noissa keinuissa. Pitää kyllä kokeilla. Kokeilin myös. Uskalsin. Aika ihanaa siinä oli kölliä. Katsella sinitaivasta. Kulkea poutapilvien matkassa. Melkein nukahdin.

Matka jakuu viehättävällä polulla. Kuljeskelua kallioiden kainalossa. Punaisella merkattu reitti, ettei kukaan eksy. Minun päätepisteeni oli kallioiden alapuolella oleva suo.

Tästä kallion kielekkeeltä näkee jo suolle. En ole mennyt sinne koskaan tätä reittiä. Vähän hirvittää, Millainen polku täältä viettää alaspäin? Repoveden poluilla oli paljon pahoja laskuja ja nousuja. Kyllä, niistä selvittiin. Sitten, vaan alaspäin.

Jylhäkallio se tämäkin on. Pikkuisen viettävää menoa alas, mutta ei paha. Miten, voikaan olla näin jylhää. Minulle uusi kokemus. Kiva on vaeltaa uusiakin reittejä ja nähdä upeita paikkoja. ( huomaatko sydämenmuotoisen varjon kalliossa. )

Kallion viereltä lähti heti pitkospuut. Mikäs tässä on nyt kulkea tukevasti kaunista suota kohti.

Rauhallista! Ketään muita kulkijoita ei ollut paikalla. Suoheinät olivat tulleet syksyn väriseksi. Hieman kellertäviksi. Auringonvalo sai ne näyttämään lämpimän väriseltä.

Suonlaidalla oli muutama pölkky, jossa sai istuskella ihailemassa rauhoittavaa maisemaa. Kahvitauon paikka. Retkikahvit on aina parhaat.

Löysin suolta kauniin punaista kasvillisuutta. Näyttää sammaleelta. En tunnista sitä. Onkohan se syksyn väreissä tai onko se aina tuon värinen? Tietääkö joku?

Takaisinpäin. Pitkospuut ylittää pienen puron. Pitkältä se tulee. Sininen puro. Sykynlehtiä pudonnut vedenpinnalle.

Tuosta tulin. Kallionreuna polkua. Ylöspäin katsottuna kallio näyttää vieläkin korkeammalle. En lähde urheilemaan polkua pitkin ylöpäin. Valitsen helpomman reitin. Polku kulkee suonreunaa pitkin ja päättyy tielle. Sieltä ei ole pitkä matka Taavetti nimiseen huvilaan.

Retki oli onnistunut. Uusia polkuja kuljettu. Kuunneltu metsän huminoita. Rauhoittavaa metsäseikkailua. Tällä kertaa yksin. Aurinko laskee hiljalleen Kaitlammen metsän taakse. Ruska hohtaa keltaisenaan ja kertautuu tyynestä lammen pinnasta. Kaunista!

Kiitos, jos jaksoit kulkea helppoa ja upeaa reitiä kanssani. Kiitos seurasta!

Mervin metsäretket