HAWKHILL
Marraskuu 8.11.-23. Syksy on saapunut Haukkamäelle. Ensi yöksi majoitumme Villa Einoon. Mökki ikäänkuin toivottaa meidät tervetulleeksi. Sisällä onkin lämmintä ja viihtyisää.
Harmaa pilvikatto peittää taivaan. Päivälläkin on hämärää. Kaitlampi on tyyni. Tuulikin on hiljaa, eikä lammen pinnalla näy värähdystäkään. Vastarannan havupuut katsovat kuvajaistaan lammen vedestä. Lehtipuut seisovat tummina ja vakaina hahmoina, valmistautuen talveen. Minun mieleni haluaa jo kiivetä Haukkamäen huipulle. Muistan sen kauneuden keväällä. Nyt siellä varmaan näyttää erilaiselta ja syksyiseltä.
Matkalla huipulle huomaan kaunista luonnon rakentamaa aluskasvillisuutta. Puunrungon juurella on tuuhea kasvuinen sammalmätäs. Puunjuurakon alle johtaa jokin kolo syvälle maanuumeniin. Ehkä siellä on pikku hiirulaisen lämmin talvipesä? Metsä ei ole pelkää harmaata ja lehdettömiä puita. Vihreää löytyy paljonkin. Ikivihreät sammaleet ja mustikanvarvut tuovat kauneutta maaston. Havupuut ovat talvimetsän vihreä sävy neulasineen. Vihreä myös muistuttaa keväästä, joka palaa taas talven jälkeen.
Metsässä on helppo hengittää. Ilman kosteus on tänään suuri. Kokeilen pientä metsäjumppaa. Puunrunkoa vasten teen punnerruksia. Kuulen kuinka lapaluut roksahtelee ja venytykset tekee tehtävänsä. Hengittelen rauhallisesti sisään, ulos pitkään ja hartaasti. Tunnen, kuinka on helpompi hengittää.
Nyt on välikahvin aika. Metsässä kahvi maistuu parhaimmalta. Tänään minulla on vain herkkuja eväänä. Kävelyreittini ei ole pitkä. En siis tarvi ruisleivän voimaa. Jokainen on kyllä herkutteluhetkensä ansainnut. Aikaa on rauhassa istuskella evästelemässä, kunhan vain ennen pimeää ehtii takaisin mökille.
Hukkamäen huipulta löytyi yllätyksiä. Pöllöpatsas istui kiven takana. Se ehkä opasti kulkijaa oikealle reitille. Ei tällä retillä ole eksymisen vaaraa. Reitti on saanut uudet värimerkiopasteet. Karttojakin on tarjolla postilaatikossa reitin alussa ja joka huvilalla. Hyvin on meitä retkeilijöitä ajateltu.
Tuota polkua pitkin matka jatkuu. Viehättävä polku metsänsiimeksessä. Olisin halunnut jatkaa matkaa syvemmälle metsään, mutta se pimeys vaanii jo lähellä. Tänään pääsin myöhemmin lähtemään maastoon. Tätä polkua on kiva kulkea. Kiemurainen polku kivien välissä. Jäkälät ja sammaleet kasvamassa polun reunoilla.
Löysin maasta kauniin jäkäläoksan. Viime päivinä on tuullut ja satanut paljon. Polun varrella oli tuulen riepomia oksia ja risuja. Mietin, tulisiko tästä oksasta jouluasetelman koriste. Laitoin maahan, sillä se olisi kotimatkalla karissut. Ehkä joku sen löytää ja laittaa sen kukka – asetelmaan?
Katso tuota kaliomuodostelmaa. Se muistuttaa keskiaikaisen linnanmuuria, joka suojasi linnan asukkaita kutsumattomilta vierailta. No niin, mielikuvitukseni lähti taas lentoon. Metsänmuuri se on. Se jakaa jotenkin metsän kahtia. Jykevä, vakaa ja ikiaikainen. Sen laella kasvoi erilaisia sammallajikkeita. Ne rönsyilivät kallionkielekkeen yli. Tuntui kuin kulkisi jossain eksootisessa puuhtarhassa. Matka jatkui. Polku vietti alaspäin lähemmäs mökkiä.
Pääsin hyvin alas mäeltä. Jo kaukaa näkyi syttyneet kausivalot, jotka ohjasivat oikeaan suuntaa.
Ilan hämärtyessä sytyttelin lyhtyjä terassille. Ne loistivat pehmeää valoa ja loivat tunnelmaa. Täällä maalla on niin pimeää. Ikäänkuin pimeys kietoisi meidät turvalliseen syleilyynsä. Täällä ei loista kirkaat kaupungin valot. On rauhaisaa. Syksy tuo erityisen hiljaisuuden, kun luonto vaipuu talvihorteeseen.
Saunan jäähyllä tarkenee vielä istuskella. Nauttia vaan ja kuunnella hiljaisuutta. Iholla viipyilee saunan pehmeät löylyt. Toivotan hyvää yötä!