Kädentaitoja

Villasukkien talvi

Tänä talvena tuli kudottua monet villasukat. Tämän langan löysin lankapussukoistani. Pitäisi käyttää kaikki vanha pois. Aina kuitenkin tulee uudet syksylangat, joululangat, talvilangat ja kesälangat. Minkäs tälle voi? Harmaata seiskaveikkaa näihin palmikoihin upotin. Harmaata, onko se väri ollenkaan? Harmaata sumua, tihkusateinen päivä. Roikkuvat pilvet. Sadetta enteillen. Vaatteissa kaunistakin. Lupaus keväästä. Järvenjään harmaus. Kohta jää haperoituu ja sulaa. Kuulemme taas järvenlaineiden liplatuksen. Sukissa harmaa väri tuo lämmön jaloille pakkaspäivinä. Eihän se sumuinenpäivä rumakaan ole. Sumu kietoo maiseman mystiseen hämärään. Täytyy löytää kauneus harmaasta väristäkin.

Sukissa monenlaista palmikkoa. Kiemuraista kuin elämänpolut ja välillä tasaisia teitä kuljettavaksi. Minulle uutta opittavaa ja purettavaa. Ohje oli kyllä selkeä. Sormissa neljä puikkoa ja apupuikko. Välikerros oli kuin huilaamista ennen uutta palmikkokerrosta. Siinä ne nyt on jalassa. Uudet sukat. Ylpeydellä esittelen. Selvisin palmikonkiemuroista. Ei, niin paljon kuitenkaan kutominen harmittanut, että käsityö olisi lentänyt nurkaan. Päinvastoin. Uusia haasteita. Seuraavalla kerralla, jos tulee vastaan samankaltainen ohje, niin silloin olen jo mestari. Toivottavasti! Ojeen koko täsmäsi hyvin jalkaani. Istuivat hyvin perunavarpaani peittämmän. Kärki kaareutuu kauniisti ja päättää sukan.

Katso sukan takana olevaa palmikkoa. Kiva yksityiskohta ennen kantapään aloitusta. Tämäkin on minulle uutta. En ole kutonut koskaan tällaista resorin jatkoa. Palmikot on, niin kauniita minun mielestä. Mikäs on nyt ollessa urakka on ohi ja sukat kelpaa pidettäväksi. Säästyvät varmaan kylmeneviin syksynpäiviin. Sillon ei hätään! Saan pukea harmaat palmikkosukat jalkaan.

Tänään Palmusunnuntai aamuna Pääsiäisnoita Eulaalia oli piilottaut virpomismunat sukkaan ja laittanut pääsiäiskukon vartioon. Ei onnistunut piilotus. Suklaisetherkut löytyi.

Kiitos, kun seurasit harmaiden palmikkosukkien valmistusvaihetta. Mukavaa Palmusunnuntain jatkoa ja Pääsiäisen odotusta! Kävikö teillä virpojia?

Mervin sukkablogi

Yksi kommentti

  • Anne Tuominen

    Olipa hauskasti sanallistettu sukanteko ja värimääilman maalaus. Seiska veikka on minunkin suosikkini. Lankaa on vielä varastossa kolmisen kiloa, siitä riittää vielä kutomisen iloa. Kun seiskaveikka loppuu on vielä parisen kiloa nalle lankaa. Muutama pari Pirkka jäätelö sukkia kudottua ja muutamat säärystimet. Saa nähdä pääsenkö tänä vuonna tavoitteeseen 1pari per viikko eli 52 paria tähän vuoteen! Iloisia onnistumisia sinulle!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *