Kädentaitoja

SUKLAASUKKA UNELMAA

Kevättalvella toinen suklaasukka valmistui. Pitkään se lojui lankakopan pohjalla. Välillä katselin sitä, mutta en inspiroitunut. Meillä oli kaikenlaista menoa ja reissua. Lapissakin oli sukankudin käsityöpussukassa mukana. Siellä se saikin olla rauhassa. Oli pihatöitä, kukkasten istutuksia ja kaikenlaista pientälaittoa.

Juhannuksen jälkeen sää muutui. Oli koleaa ja sateista. Tuntui todella viileältä pitkän hellejakson jälkeen. Nyt oli hyvä aika kaivaa käsityö esille.

Aika nopeasti tikuttelin sukalle parin. Malli ei ollut vaikeammasta päästä. Varmaan asiaan vaikutti myös sukan herkullinen suklaamalli.

Valmiit sukat oli juuri sopivat jalkaani. Sininen raita kuvaa käärepaperin tuttua Fazerin sinistä. Suklaiset ruudut näyttävät melko aidoilta kaukaa katsottuna. Roosa vadelmajugurttiraita hempeän herkullinen. Oikeaa suklaata puraistessa maku on hienostuneen makoisa.

Lämpimiltä ja pehmoisilta ne tuntuvat jaloissa. Kesä on vielä lämmin ja sukat saa odottaa. Iltojen hämärtyessä ja syksyn koleuden hiljalleen hiipiessä, vetäisen mielelläni sukkaset jalkaan. Silloin on lämmin ja kotoisa olo.

Pitkän kesätauon jälkeen sairastun taas neuloosiin. Mitähän seuraavaksi neuloisin? Kohta on auringonkukkienaika. Kuinka kauniilta näyttävät keltaisenaan kukkivat auringonkukkapellot. Ne ovat jokainen kuin pieniä aurinkoja.

Löysin vanhasta Kotivinkki lehdestä ohjeen auringonkukkasukista. Selviäisinkö kirjoneuleesta? Vähän on haasteellista. Langat jo ostin. Jos sukat valmiiksi saisin. Kulkisin auringon askelissa kohti syksyä.

Innostuiko kanssani neulomaan?

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *