Kädentaitoja

POSLIINIMAALAUSTA

Lahden Wellamo – opiston harrastetunnit ovat jo loppuneet. Me saimme vielä jatkoaikaa opettajan posliinipuodissa. Meidän opettaja. Ihana Soili opetti meitä, että saimme työt polttoon. Olisi helppo jatkaa syyskaudella, kun työ on hyvässä mallissa.

Minun ” Fantasia ” lautasen kukkasia aloitin maalaamaan. Hyviä neuvoja sain. Tasakärki siveltimellä maalataan ainoastaan. Menihän siinä joku kukkanen ensin pieleen, mutta Soilin kannustamana jatkoin aina uudelleen. Vihdoin työni sai luvan mennä polttouuniin.

Tässä on Soili. Meidän ope. Olen käynnyt hänen tunneillaan jo vuosia. En ole yhtään kyllästynyt. Joskus syksyllä ei oikein tiedä, mistä aloittaisi. Silloin Soili tulee apuun. Hän on aina innostunut ja ehdottaa uusia maalausideoita. Tullessamme viime viikolla Soilin posliinipuotiin meitä odotti yllätys. Pöytään oli katettu simat, munkit, macaronkeksit, kääretortut ja kahvit oli keitettynä. Oli siis haikeiden fiiliksien aika. Viimeinen jatkoaikatunti. Iloitsimme myös keväästä ja Vapusta.

Haluan esitellä teille myös terapiakoiramme Vallun. Koirulilla on myös jokin hieno pitkä nimi, jota en koskaan oppinut muistamaan. Meille se on Vallu suurella sydämellä. Vallu oli pieni pentu. Suloinen karvakerä, kun ilmaantui meidän tunneille Soilin matkassa. Pieni vilkas koiranpentu sulatti meidän kaikkien sydämen.

Soili muuttaa puodin Kärkölään. Tunnen siitä haikeutta. Elämä tuo aina muutoksia, siihen ajatukseen täytyy vain kasvaa. Minun pitää vaan työstää muutoksia ajankanssa kaikessa rauhassa. Nautitaan kesästä, kun se tulee. Nähdään syyskaudella Wellamossa. Olen myös kiinnostunut viikonloppu kursseista, jotka alkaa Vääksyn Aurinkovuoren koululla kolme kertaa syksyllä ja keväällä perjantai – lauantai. Ehkä ovat teemallisia. Toivon, että Soili muistaa myös lomailla kaiken muutto hässäkän jälkeen. Kiitos, vielä kerran Soili. Toivotan ihanaa kesää kaikille seuraajilleni. Innostuitko sinä posliinimaalauksesta? Maalasin viime kaudella metsänkeiju mallajakon. Nyt sitä koristaa syntymäpäivä ruusuni.

2 kommenttia

  • Soili Kääriäinen

    Hei Mervi, kiitos kauniista kirjoituksestasi, ihan tässä punastuu kaikista kehuista. Kyllä mietin teemoja intensiivikursseille ja ainakin uusille kurssilaisille järjestän maalaustarvikkeet kurssin hintaan mukaan. Astiat ja poltot sitten valinnan mukaan.
    Unelmallista kesää🐝

    • Mervi

      Nyt vasta huomaan, että viestisi näkyy sivustoillani. Innolla odotan uusia kursseja.Jospa nyt tulevana syksynä saisin aikaiseksi tulla vikonloppukursseille. Hyvää kesänjatkoa sinulle ja Vallulle. Nyt jaksaa taas touhuta kaikenlaista, kun on normaali kesä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *