Lokakuisena harmaana aamuna lähdimme Repovedelle patikomaan koko päiväksi. Emme ole koskaan käyneet täällä. Reitiksi valitsimme n. 8 km matkan. Tervajärven ympäri. Ajateltiin sen olevan sopivan pituinen. Jalat jo ehkä Lapissa tottuneet tuon pituiseen reissuun. Ei, muuta kuin matkaaan. Miltäs täällä näyttää? Polkua ylöspäin, kivistä ja korkealle. Heti kai otetaan mehut pois. Kaunista järvimaisemaa. Kirkasta vettä. Hiekkaranta kesällä uimaan menijöille. Saa sitä nytkin pulahtaa virkistymään viileään veteen. Ei ole minun juttu. Hieno retkipaikka. Hauskan näköinen koivurykelmä. Juuri ja juuri mahdun koivujen keskelle hassuttelemaan. Takana nousee taas kivinen polku. Kuinkahan korkealle mennään? Sinne taas kiivetään. Väistellään kiviä ja puunjuurakoita. Ollaan kuin kuntosalilla. Jyrkästi näyttää nousevan. Katsotaan, minne polku johtaa? Ihastellaan metsän aluskasvillisuutta,…

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Lauantain ja Sunnuntain vastaisena yönä satoi Saariselälle ensilumi. Metsä näytti kauniin valkoiselta ja jotenkin puhtaan näköiseltä. Meillä oli Maanantai aamuna kotiinlähtö. Parhainkin loma loppuu aikanaan. Haikein mielin pitää sanoa näkemiin tunturimaisemille, poluille, nuotiopaikoille. Tätä luetteloa voisi jatkaa loputtimiin, niin kaikkea kaunista koimme lomaviikollamme. Emme ole oikein talvehtijoita, vaikka talvi näyttääkin kauniilta. Ehkä palaamme näihin maisemiin ensi keväänä. Silloin pienet vihreät hiirenkoravat puhkeaa koivikoihin ja suloiset tunturikukat kukkii taas. Maanantai aamuna kotimatka alkoi aurinkoisessa säässä. Lumi oli sulannut pois. Saariselän teillä oli paikoittain kuuraa. Ajeltiin hiljalleen ja toivottiin porojen pysyvän metsikössä, ettei tule äkkijarrutuksia. Matkan joutuessa Sodankylää kohti tie olivat ihan kesäkelissä. Pysähdyimme ihailemaan kaunista aamua. Kuinka tyyntä…

Elän muistoissani vielä aikaa Saariselällä, Syyskuun viimeistä viikkoa. Vieläkö jaksat kulkea meidän kanssa tuntureilla ja kuruilla? Perjantai aamu oli sumuinen. Kaikki tunturien huiput peittyivät sumuun. Aurinko näkyi vaivoin sumun takana. Lähdimme kohti Pääsiäiskurua ja Vellinsärpimää. Hienoja maisemia on ihan pakko kuvailla. Edessä ja takana suuria kallioita. Ne ovat aina upeita luonnon muokkaamia. Kiviputouksia. Sen äärellä käkkärä mäntymetsää. Samme myös ihanaa matkaseuraa. Lapintiaisia oli äkkiä parvi ympärillä. Olimme varanneet pähkinöitä itselle ja kuukkeleille. Lapintiaiset ehti ensin. Ne tekivät uteliaasti tuttavuutta. Kuva on hellyyttävä. Isolla miehen kädellä pikkuinen tiainen. Polkua riittää eteenpäin ja pitkästi. Hyvä on kulkijan kulkea kauniissa maisemassa . Aurinko alkoi pikkuhiljaa paistella. Täällä Lapissa polut ovat pitkiä ja mutkikkaita.…

Syyskuun viimeinen Torstai. Aamuisin on ollut aikalailla arvontaa, minne lähdemme tänään. Sää ei näyttänyt kovin lupaavalta. Emme kuitenkaan haluneet mökkiin jäädä. Päätimme lähteä Palo – ojan kodalle. Sieltä olisi lyhyempi matka pois. Päästyämme hiihtokeskuksen parkkipaikalle tapahtui ihme. Sininen taivas kurkisti pilvien takaa ja aurinko tuli esiin. Ihanaa, nyt on hyvä hetki lähteä. Luttojoen sivuhaara seuraili kulkuamme. Se näytti kauniin siniseltä. Vesi solisi ja lirisi pikku koskissa. Ruska maisema sen rannoilla. Miten tämän sanoisi, ihana. Kuulostaa jo kuluneelta sanalta, mutta tämä on vaan niin….! Katsele kanssani näitä kauniita maaruskan värejä. Poseeraan kuin jonkin maisemataulun sisällä. Takana keltaista suota ja joki jossain rinteen alapuolela. Jotain olen sanomassa? Arvaat varmaan mitä? Ihanaa! En…

Kivistä polkua kohti huippua. Tuulet olivat vieneet parhaimmat ruskalehdet mennessään. Maisemat olivat kuitenkin huikeat. Sää, mitä parhain. Tunturien huiput näyttivät korkeilta sinisen taivaan äärettömyyttä vasten. Mieli oli iloinen, mutta hikinen. Hitaasti, mutta varmasti matka joutui kohti huippua. Sieltä laskeuduimme Kiilopään toiselle puolelle. Polku jatkui kohti Luulampea. Sieltä täältä voi vielä löytää pikkuisten vaivaiskoivujen keltaista ruskaa. Ne ovat kasvaneet suojaisessa tunturin kolossa tuulen suojassa. Ensimmäinen nousu ja kivipolku selätetty. Maisema avautuu kauas. Tuntureita ja avaruutta. Täällä ei turhia mieti. Ollaan vain täällä. Tässä hetkessä. Tunturien kainalossa. Olemme laskeutuneet tunturin toiselle puolelle. Pienentä puroa seuraillen matka jatkuu. Maisema on mykistävän upea. Polku on tavallaan tuttu. Siitä on vierähtänyt aikaa, kun viimeksi olimme…

Aamuhämärissä auto oli valmiiksi pakattu. Takakontti turvoksissa tavaraa. Vaatteita kaikenlaisten säiden varalta. Eväitä alkupäiville. Tarkoitus oli lomailla viikko Saariselän maisemissa. Viimeinen Syyskuun viikko. Yöllä oli käynyt ensimmäinen halla pihamaalla. Oli raikas hengittää. Tuntui viileältä. Heippa koti! Nyt lähdemme. Saa nähdä, onko kesäkukat vielä voimissaan viikon kuluttua? Autonmittari näytti -1. Pitkälle päivään oltiin pikku pakkasen puolella. Tien penkat olivat valkoisessa kuurassa. Tuntui tosi viileältä lämpimien säiden jälkeen. Mietin tuliko se villakerrasto mukaan? Onneksi tiet olivat kuivia ja hyvä keli ajella. Aamutaivas oli kauneimmillaan. Aurinko oli nousemassa. Sumua leijaili alavillamailla. Aamu enteli kuitenkin kaunista päivää. Välillä sukelsimme mystiseen sumuun. Ruuhkaa ei tiellä ollut lainkaan. Sunnuntai aamu. Kaikki olivat kotona nukkumassa. Hyvä tässä…

Haluaisin kertoa teille kauniin lämpimästä Syyskuisesta aamusta. Muistella yhdessä, kuinka mahtavia oli Syyskuun päivät. Tuona aamuna oli kuin Heinäkuu. Polku vie meitä eteenpäin. Kohta poiketaan polulta metsään. Metsäpolku seuraili kauniin sinisen Pitkäjärven rantamailla. Taivas oli sininen ja aurinko paistoi. Se sai järven näyttämään siniseltä liplatukselta. Minua hieman jännitti, koska tiesin kallion jyrkkenevän kohta. Olimme vain kerran kulkeneet tätä reittiä ja silloin olin mennyt ylös nelinkontin. Nyt aioin suoriutua paremmin. Mahtavan upeita kalliomuodostelmia. Huippu on jossain tuolla ylhäällä. Ihminen näyttää täältä alhaalta pieneltä tuon kallion juurelta katsoen. Näkymä saa hiljentymään luonnon moninaisuuden rinnalla. Pitkäjärvi jäi taakse. Selvisin ylös kallion näköalapaikalle. Siellä oli tauonpaikka. Kahvia ja reissumies voileivät. Puhtia riittää taas jatkaa…

Muistelen meidän viimeistä kotimaan kesäkohdetta. En ymmärrä, mihin Elokuu vilahti. Ajattelin, kohta jatkan reissutarinointia. Sitten tuli työkeikkailua ja lusittiin ensimmäinen loppukesän flunssa. Kohta jaksan kirjoittaa, ajattelin taas. Päiviä vierähti nenäliinapaketti vierellä. Syyskuu alkoi. Intiaanikesä. Kaiken tietsikan päivitysten lataamisen jälkeen rauhoitun muistelemaan kaunista Heinäkuun lopun päivää Louhisaaressa. Tule mukaan. Astelimme arvokkaan näköistä koivukujaa kohti Kartanoa. Oikeastaan louhisaarenlinnaa. Sisällä kohtaa harvinaista palatsiarkkitehtuuria. Jo vuodesta 1650. Marsalkka Mannerheimin syntymäkoti. Louhisaarenlinna. Siinä se on seisonut vuosia. Ottanut vastaan monenlaisia, arvokkaitakin vieraita. Portit ovat avoimina ottamaan tämän päivän vieraat vastaan. Suorastaan kunnioitusta tuntien käymme portista linnanpihalle. Kuvaesittet eivät tee kunniaa tälle arvokkaalle rakennukselle. Tämä on itse nähtävä. Alakerranaulasta johtaa jykevät portaat ylempiin kerroksiin. Kierros alkaa…