Pesäkallio

Reilu viikko sitten oli vielä viileät säät. Aamu oli pitkästä aikaa aurinkoinen. Tuuli tuntui viileältä. Eihän näin kauniina aamuna voi sisälle jäädä. Lähdin retkelle ihmettelemään kevään etenemistä. Ensimmäinen pyöräily tänä keväänä kohti Merrasjärveä. (Lahdessa) Tuntui mukavalta viilettää pyörällä. Matka taittui nopeammin. Oli vapautunut olo. Kohti keväistä metsää.

Lähtöruudussa silmäilin kartaa ja yritin sisäistää sen itselleni. Pesäkallio oli määränpääni. Kevättä katsellessa polku tuntui kepeältä. Mustarastaat lauloivat täysin palkein, joten minulla oli matkamuusiikki tahdittamassa kulkuani. Välillä piti pysähtyä kuuntelemaan. Tosiasiassa piti myös hengitellä syvään, sillä polku alkoi nousta yhä ylemmäksi.

Metsästä löytyy paljon ihasteltavaa ja ihmeteltävää. Askelten alla rapisivat syksyn kuivat ruskeat lehdet. Pian ne peittyisivät vihreän ruohon alle. Minä huomasin erikoisen puunjuurakon. Puu piteli juurillaan kiinni kallion sammaleisesta kolosta. Juurien väliköissä oli monta pientä koloa. Ehkä ne antoivat suojaa metsän pienille asukkaille. Jotenkin se oli kiehtovan ja salaperäisen näköinen. Matka jatkukoon. Vielä piti nousta polkua ylemmäs. Kaikki tuntui uudelta reitiltä, koska edellisestä käynnistäni on vuosia. Tuntui, että kallio oli kadonnut kokonaan. Ylös, ylös vaan.

Yllätäen kallio oli ihan vieressä. Jaksoinpa kiivetä ylös polkua. Ihana sileä kallio. Muistin sen kyllä toisenlaiseksi. Perillä ollaan. Kalliot ovat aina kauniita ja jylhiä. Tämä oli juuri sopiva paikka istahtaa retkikahville. Aurinko paistoi. Tuulikaan ei tuntunut täällä metsänpuiden suojaamalla keitaalla.

Jalat saivat odotettua lepoa. Ne jaksavat toimia taas paluumatkalla.

Oli minulla terveellinen reissumies ruisleipäkin. Sen söin ensimmäisenä. Herkut säästin jälkiruuaksi. Tuon suklaan säästin paluumatkalle, jos tulee tankkauksen tarve.

Käänsin kasvot kohti aurinkoa. Tuntui, niin ihanan lämpimältä. Ympärillä oleva hiljaisuus oli käsin kosketeltavaa. Kukaan ei minua nää, eikä huomaa. Olen kallion suojassa katseilta ja maailmalta. Kauempana polulla oli kulkija, eikä se minua nähnyt. Paikka on minun. Rauhaisa.

Ikimännyt kurkottelivat kohti taivasta. Eivät ne yltäneet. Eivät edes valkoiseen pilvenhattaraan. Näyttää kyllä, että puiden latvat saavuttaa pilvet. Se on vain näköharha. Sinitaivas on niin korkea ja ääretön. Huikea sää. Pitkästä aikaa saa nauttia auringosta, lämmöstä, poutapilvistä ja sinisestä taivaasta.

Tuosta kallion kyljestä lähti kohti metsää houkutteleva polku. Melko varmasti sitä pitkin pääsee myös pois. En nyt lähde sitä kokeilemaan. Onpa seuraavalla kerralla jotain uutta reittiä tiedossa. Paluumatka sujui leppoisasti, koska matka oli nyt alamäkeä.

Lapset olivat rakentaneet metsään majan. Tukevan ja hienon näköinen. Jokainen keppi oli tarkaan oman paikkansa löytänyt. Sisällä oli puunrungosta tehty penkki. Pitihän minun sitä kokeilla. Hyvä siinä oli istua ja kuunella metsänhuminoita. Kahvit oli juotu. Istuin vain mietteissäni.

Linnunsilmät jo kukassaan. Pieniä vaalenkeltaisia kukintoja. Jokainen kukka vihreine lehtineen oli kuin pieni erilillinen kukkakimppu. Viehättävää. Auringon lämmittäessä kukkien keltaisuus syvenee.

Merrasjärvellä. Ranta vielä autio. Uimarit ja auringonpalvojat eivät ole vielä saapuneet. Pilvien heijastus järven pintaan kaksinkertaistaa sinitaivaan pilvineen. Vain pienet pireet vedessä rikkovat kuvajaista Kaunista.

Istun rantapenkillä. Laiturilla lokki pitää minulle seuraa. Sekin on aika hiljainen. Nautin rauhasta. Täällä akut on latauksessa. Vain minä, lokki ja fazerin sininen.

Mitä tapahtuikaan tämän viikon jälkeen? Sää muuttui helteiseksi. Kesäsäät ovat hellineet meitä. Nautitaan luonnosta, auringosta, lintujen aamukonserteista. Kohta jo rohkeat uskaltautuu uimaan.

Kiitos, jos oli mukana tälläkin retkellä!