-
Valkoista
Kävelen valkoisessa maailma. Sinisessä hämärässä. Hiljaisuudessa. Koivujen oksilla huurteiset kiteet. Katoan valkoiseen maisemaan. Pakkasen nipistävä viileys. Punaiset posket. Vastakohta valkoiselle. Illan pimeys. Valkoinen valaisee. Yläpuolella taivaan tähtivyö. Talvi. Valkoinen talvi. Syvä rauha itsessäni. Mervi 2025 Eilen illalla vietimme ystävien kanssa perinteistä runoiltaa. Minun kirjoittama runo kertoi tällä kertaa valkoisesta talvesta. Kuulimme erilisia koskettavia runoja. Ihon alle meneviä. Jaoimme menneen vuoden iloja ja suruja. Keskustelu aiheeksi nousi puhuttava ikääntyminen. Puhuttavaa oli myös naiseus ja siihen liittyviä ilonaiheita ja ropan muutoksia. Nautittiin myös pitkistä aamuista. Ei olut kiire minnekään. Osalla meistä oli vielä työuraa jäljellä ja osa teki keikkailutyötä. Kaikki ei kuitenkaa ole niin vakavaa ja surullista. Meillä oli myös nauru herkässä.…
-
Talvimökkeilyä
Viikko sitten Tiistaina ajelimme kohti Vihtiä, Tervalammelle ja Hawkhillin lomakylään. Pikkutiet olivat jäisiä ja sumu teki näkyvyyden huonoksi. Maisema oli mystisen ja salaperäisen näköinen. Tuntui, että matka kesti ja kesti. Pelkääjän paikalla minäkin painelin oletettuja jarruja joka mutkassa. Eihän sitä mitään hyötyä koitunut. Oman pelon lievittämistä kai. Mieheni työreissulla mukana. Tälläistä ihanuutta hän on rakentanut Marraskuusta lähtien. Nyt alkaa olla valmiin näköistä. Pöydät ovat jo paikoillaan. Pehmoiset lampaantaljat penkeillä odottamassa asiakkaita. Katsokaa tuota kaunista kattoa, joka on rakennettu tuppeen sahatuista laudoista. Sopivat yhteen metsämaiseman kanssa. Kynttilöitä sytytetty ikkunoille ja pöydille. Nyt on vuorossa takanasennus ja piippu katolle. Kyllä tästä tuli, niin ihana lintukoto keskelle metsänsiimestä. Kallioiden kainaloon. Paikka sai nimekseen…
-
Ihana Joulu 2024
Tänään Tammikuun kahdeksas päivä. Koko päivän on maisema näyttänyt sumuiselta. Pihasta ei juuri pidemmälle ole näkynyt. Lumikolaa sai kyllä työnnellä tarpeeksi. Ajatukseni palaa jouluntunnelmiin meillä kotona. Joulu meni taas nopeasti ja arki koitti. Haikeudella olen laitellut hellästi tonttuja omiin laatikoihinsa. Jouluiset pöytäliinat kauniisti taiteltuna kaappiin. Pikkuista piparimökkiä ei olla vielä raaskittu syödä. Mielestäni mökki vie ajatukset Saariselän maisemiin ja jonnekin autiotuvalle. Ikkunassa on vielä meidän joulukylä. Muistan kuusen huumaavan tuoksun, kun se tuotiin sisään. Se sai tähden latvaansa. Jos tarkaan katsot, niin näet kauniin enkelin heti tähden alla. Hopeanauhaa välkehtimään kynttilöiden valossa. Erilaisia joulupalloja matkan varrelta poimituja ja lahjaksi saatuja. Valkoisia hohtavia lumihiutaleita leijailemaan oksistoon. Se tunne, kun kuusi oli…