• Kädentaitoja

    AURINGONKUKKASUKKIEN TARINA

    Vihdoinkin sukat valmiina. Kauniina syys – sunnuntaina pujottelin ne jalkaan pikkuisen ylpeyttä rinnassa. Koin onnistuneeni. Tästä kaikki alkoi. Seitsemän veljes lankaa. Keltaista, vihreää, valkoista kerä kutakin ja ruskeaa kukan keskustaan. Puikot numero kolme. Ohje löytyi kotoa vanhasta Kotivinkki lehdestä. Huomasin Kotivinkin julkaisseen sukkalehden, josta ohje löytyy myös. Sukan aloitus olikin ihan erilainen. Ei mikään kaksi oikein, kaksi nurin joustinneule. Se on Liettualainen palmikko. Että, mikä? Ohje oli kyllä ihan selkokielellä esitetty, mutta tarvitsin vielä google videon avuksi. Helppo se oli tehdä, vaikka kuvassa näytti monimutkaiselta. Kiva oppia jotain uutta. Tässä kuvassa kukat ovat valmiina ja osa varsia ” kasvamassa ”. En voinnut lopettaa, ennenkuin näin millaisia kukista tuli. Kantapäähän ja…

  • Arkea

    SYYSKUU VESIJÄRVELÄ

    Elokuu kääntyi ihan huomaamatta Syyskuuksi. Pihakoivujen lehvähtössä näkyy jo keltaista. Pääväri on vielä vihreä. Pikkuhiljaa keltainen valtaa koivut. Tunne on haikea. Kuinka nopeasti kesä taas hiipuu pois. Aamut Vesijärvellä ovat sumuisia. Sumu saa järven näyttämään mystiseltä. Onkuin suuri harmaa harso olisi levitetty järven näkösuojaksi. Olisiko siellä jokin salaisuus piilossa? Pikku saaren ääriviivat näkyvät juuri ja juuri. Vastarantakin piilouttuu utuun. Sumu hälvenee hiljalleen. Voi, miten kaunista! Sumuverhon takaa paljastuu ihana maisema. Järven pinta on lähes tyyni. Ihan pikkuiset pireet pinnalla, koska aamutuuli on heräämässä. Saarikin näkyy kokonaisena. Vastarannalla sumu vielä viipyilee. Aamuauringon valossa kotirannan kaislikko näyttää kultaiselta. Joinakin päivinä pilvet ovat roikkuneet järven yllä. Maisema näyttää tummanharmaalta. Sinitaivas jossain korkealla pilvien…